Kesälomalla Minskissä

Kahden kuukauden kesäkatko on ohi ja Dr. Gutwill is back to blog. Olen kesällä ollut töissä, viettänyt paljon aikaa ulkona, käynyt viikonloppuretkillä ja ollut kahden viikon lomalla täällä:

Matkakertomukseni alku kuulostaa melkeinpä vitsiltä: "yksi valkovenäläinen, yksi suomalainen ja kolme saksalaista psykologia lähtee Minskiin...". Viime syksynä ystävieni kesken kehkeytyi idea, että reissaisimme kesällä yhdessä Valko-Venäjälle, josta yksi ystävistäni on kotoisin. Tämän vuoden huhtikuussa varasimme sitten matkaliput Minskiin ja aloimme suunnitella matkaa tarkemmin. Ensimmäinen vihje siitä, että tämä ei ehkä ole ihan se standardi lomakohde, oli ettei yhdessäkään kirjakaupassa eikä kaupungin kirjastossa ollut Valko-Venäjää koskevia matkaoppaita. Osviittaa Minskin eksoottisuudesta antoivat myöskin erinnäiset kommentit kuten "menetkö sinne vapaaehtoisesti" tai "älä sitten vaan tee mitään laitonta" - vaikkakin viimeistä ohjetta voi kyllä ihan kotimaassakin noudattaa.

Miten saapua Minskiin kun yksi ystävistä - ei allekirjoittanut - kärsii lentopelosta? Kyseisellä lentopelkääjällä on myös perhosphobia, jota viime vuoden lomamatkalla koitimme porukalla parantaa Amsterdamin kasvitieteellisen puutarhan perhostalossa. Kun asianomainen nyt katsoi meitä syyttävävästi ja kysyi "enkö ole kärsinyt jo tarpeeksi" niin jätimme lentosuunnitelmat ja lupasimme matkustaa yhdessä junalla.

Matkareittinä oli menomatkalla Intercity Berliini - Varsova ja sitten valkovenäläisen rautatien yöjuna Varsova - Minsk.  Berliinistä lähdimme matkaan päiväsaikaan ja lähemmäs seitsemän tunnin junamatka Varsovaan kului viihtyisästi eväitä syöden ja korttipelin merkeissä. Kun me muut olimme varautuneet tavanomaisilla supermarketin kekseillä ja sämpylöillä niin ystäväni J taas todisti olevansa kiistaton eväitten erävoittaja kun hän kaivoi eväspussista mm. kaksi tuoretta kurkkua, balsamicoetikkaa sekä terävän veitsen ja näin valmisti itselleen junavaunussa tuoreen kurkkusaalatin. Saavuimme illan hämärtyessä Varsovan päärautatieasemalle ja tunnin vaihtoajan vietimme ilmastoidussa superostoskeskuksessa istuskellen. Iltayhdeksältä seisoimme laiturilla kolme - peron 3 - ja juna saapui aikataulun mukaan. Tuimanoloinen täti katsoi matkaliput ennen junaan astumista ja jo tässä vaiheessa oli selvää, että alkuperäisväestöystävämme venäjän äidinkielentaidot olivat suuri apu, sillä junavirkailija puhui vain venäjää.

Yöjuna Varsovasta Minskiin oli elämys. Junavaunun käytävällä oli paksu matto, jonka päällä oli päällysmatto, ilmeisesti sen paremman maton matonsuoja. Vaunussa soi venäjänkielinen iskelmä, joka toi meille ulkomaalaisille lomatunnelmaa junaan.

Matkalaukut veivät liikaa tilaa eivätkä mahtuneet alimman sängyn alle, joten hyttimme muistutti täyteen ahdettua kerrostaloasunnon kellarivarastoa. Osittain sängyillä ja matkalaukuilla istuen vietimme viidestään mukavan illan ahtaassa hytissä jutellen, puolalaista olutta siemaillen ja migration cardeja täytellen. Puoliyön aikaan vetäydyimme yöpuulle. Vaunussamme oli n. kolmekymmentä matkustajaa ja vaunun molemmissa päissä oli yksi vessa/pesutila, joten pienen jonotuksen jälkeen olivat kaikki pesseet hampaat ja kavunneet matkalaukkujen yli sänkypaikoille.

Valokuva junan ikkunasta, jossa näkyy valaistu Varsova, silta ja kuumailmapallo. Abstraktista heijastusmaisemasta saa taas pienen tuntuman hytin kopperomaisuudesta.

Yhden aikaan juna pysähtyi ensimmäisen kerran, olimme saavuttaneet Puolan ja Valko-Venäjän rajan. Tulli ja poliisi kävivät läpi kaikki hytit ja tarkastivat passit, ja jos jo junavirkailija oli mielestäni tuima niin hän ei ollut kuitenkaan vielä mitään verrattuna näihin virkamiehiin. Oli muuten hyvä saada tietää ystävältäni jo etukäteen, että tuohon tarkastukseen muuten kuuluu, että virkailija ottaa passin ja junalipun tarkastuksen ohessa mukaansa ja tuo ne vasta myöhemmin takaisin. Ainakin minulla on matkatessa jonkinlainen vaisto tarrautua passiini eikä päästää sitä käsistä, joten jos en olisi tiennyt tätä niin olisin saattanut aiheuttaa yöjunassa kohtauksen - vaikkakin turhaan sillä myös tullivirkailija ja poliisi puhuivat vain venäjää. Emme tiedä minne tai miksi passimme ja lipumme kerättiin, mutta se kuuluu siis standard-toimenpiteeseen.

Seuraava yöllinen event oli  rajan jälkeen junan pysäkki huoltohallissa, jossa pyörien väli korjattiin Valko-Venäjän raiteiden mukaiseksi. Tämä toimenpide kesti n. 1,5 tuntia ja näin matka jatkui siinä kolmen aikaan. Saavuimme aamuseitsemältä Minskiin ja unenpöpperöisinä kömmimme junan uumenista kirkkauteen. Kuten koko loma oli aamu aurinkoinen ja helteinen. Olimme varanneet Minskistä loma-asunnon, jonne pääsisimme klo 13, joten jätimme matkatavarat rautatieaseman "narikkaan" ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin jalkapatikalla.

Näkymä rautatieasemaa vastapäätä, "Minskin portti".

Katukuvaa, tämä on yliopistorakennus.

Leninhän se siinä.

Presidentin hallintorakennus. Pensasaita oli yhtä säntillinen kuin rakennuskin.

Päädyimme luonnehtimaan kaupungin tunnelmaa "kafkamaiseksi".  

 Valko-Venäjän valuutan BR:n kurssi oli matkamme aikana n. 1:11000. Tavaroiden säilytys maksoi per laukku 800 Valko-Venäjän ruplaa (BR) eli vajaat 8 senttiä, metrolippu kustansi 2000 BR eli vajaat 20 senttiä. Lomakulut olivat siis meidän tulotasoomme verrattuna vähäiset. Valko-Venäjälle matkatessa tarvitaan viisumia, jonka hinta on 60 euroa. Viisumin lisäksi jokaisen maahan matkaavan ulkomaalaisen on ostettava välittömästi maahan saavuttua valkovenäläinen sairasvakuutus, jonka hinta on 5 euroa. Etukäteen meillä oli tiedossa, että tätä varten löytyisi konttoreita "joka kulmasta", mutta meillä meni monta tuntia ennen kuin päädyimme paikkaan, josta saimme nämä vakuutukset hankittua. Ensimmäinen osoite, joka meille oli annettu, johdatti meidät "VIP-markettiin". Astuimme sisään ja huomasimme olevamme bermudasortseja myyvässä liikkeessä. Kysyimme kyllä, että onko heillä sattumalta vakuutuskonttori samassa puodissa, mutta olimme auttamattomasti väärässä paikassa.

Bermudat maksoivat 2 000 000 BR eli 200 euroa. Maan hintatason mukaan kyseessä on siis oltava todelliset designkalsongit.

Lopulta löysimme vakuutuskonttorin ja saimme sairasvakuutukset. Matkalla ystäväni soitteli vielä loma-asuntomme isännän kanssa ja kävi ilmi, että varaamamme asunto ei ollutkaan vapaana, mutta meidät luotsattiin sitten toiseen osoitteeseen. Haimme siis laukut rautatieasemalta ja saavuimme sinne väsyneinä ja läkähtyneinä. Kävi ilmi, että kaasu ei toiminut joten emme saisi lämmintä vettä, mutta ystäväni sai vuokraisännän taikomaan korjaajan paikalle joten onneksi emme joutuneet enää jatkamaan matkaa kolmanteen osoitteeseen. Nämä siirtymävaiheet ja asunnon kanssa säätäminen olisivat olleet mahdoton tehtävä ilman venäjän kielitaitoa ja voin jo tässä vaiheessa sanoa, että kiitollisuutemme henk.koht. tulkkiamme kohtaan kasvoi päivä päivältä. Kun kaikki oli selvitetty asetuimme taloksi, kävimme suihkussa ja lähdimme kaupungille syömään illallista. Myöhemmin ilta päättyi sen merkeissä, että valkovenäläisen ystäväni opiskeluajan ystävä tuli vierailemaan asunnolla ja toi mukanaan pelin, jota meidän kansainvälinen kielimuurilla siunattu ryhmämme saattoi pelata hyvin: Dixit! Tätä pelasin viimeksi vanhempieni luona suomalaisessa pikkukaupungissa ja nyt istuimme siis illan hämärtyessä Minskissä saman pelin ääressä. Jotkut asiat ovat samoja, koristi kaupunkikuvaa sitten Lenin tai ei.

Minskistä seuraava etappi oli päiväreissu maaseudulle Dudutki -kylään, siitä seuraavassa postauksessa.

Jokimaisemaa Minskissä.

Olimme maailmanpyörän kyydissä, nosturi taas ei ollut avoinna yleisölle.

Kaupunginmuseossa oli vaikuttavia valokuvateoksia ortodoksimunkeista ja -luostareista. Museoiden pääsylippuun ei kuulunut valokuvaus, siitä piti maksaa erikseen. Näin on muuten myös mm. Dresdenissä, Suomessa en ole vielä törmännyt tämänmalliseen hinnoitteluun museoissa.

Museon opasteet ja näyttelyesineiden tiedot olivat only in russian, mutta nämä kuvat koskettivat kielitaidotontakin museonkävijää.