Keltaista

Yo-lahjaksi saatu unikkokirja tuli heti käyttöön kun siitä muokkautui Saksan matkapäiväkirja au pair vuonna.

Kiitos postaustoiveista, väripostaus saa tänään lukijoiden toiveesta jatkoa keltaisen merkeissä. Aloin lähestymään keltaisen olemusta kuten muittenkin väripostausten kohdalla keksimällä otsikkoa, jossa värin nimi olisi osa jotakin sanontaa. Mitä sinulle tulee mieleen tässä kohtaa? Minulle ei tullut pitkän aikaa mieleen mitään, sitten päässä alkoi soida Beatlesin "yellow submarine", joka on vielä senkin jälkeen mietinnän jatkuttua ainoa sanayhtymäni keltaiseen väriin.

Sinappikengät keskiaikaisella tuntumalla

Tai no, on vielä olemassa Saksan "gelb vor Neid" eli kateudesta keltainen, mutta sille en anna painoarvoa koska se a) on niin ikävä sanonta ja b) sanonnan sattumanvaraisuus tuli todettua jo vihreässä postauksessa.

Sinappishortsit, ei keskiaikaista vivahdetta mutta keskivartalon ilahdetta

Palataanpa hetkeksi sukellusveneeseen. Tuo Beatlesien laulu tuo esille keltaisen piirteen, joka on minulle tämän värin ydin. Keltainen muuttaa sen missä esiintyy ystävälliseksi, hauskemmaksi ja positiivisemmaksi aina harmaasta aamusta harmaaseen sukellusveneeseen asti. Huomaan itse tarttuvani keltaisiin aamukahvimukeihin etenkin sellaisina aamuina, joina pieni piristys on tarpeen.  

Sinisen purkin kaveri keittiön ikkunalaudalla on keltainen kukkapurkki, jossa kasvaa ruohosipulia

Keltainen on minun piristysvärini. Se on värimaailmani optimisti, stand up koomikko ja ystävällinen naapuri. Keltainen saa asiat näyttämään iloisemmilta, kuten vaikka astiat ja kukkaruukut, mutta se on myös valtakunnallinen kumiankan väri. Silti keltainen ei minusta jämähdä helposti tuohon sen hauskuuteen, kuten esim. sinisen saattaa jämähtää rauhallisuuteen, vaan keltaisen proaktiivisen hauskuuden rinnalla on myös syvää hyväntahtoisuutta. Tähän ominaisuuteen kuuluu auringon valo, monet kauniit keltaiset kukat ja etenkin näiden kahden liitoskohta: auringonkukka, sinä ystävällisyyden ruumiillistuma.

Keltainen teema on elämäni juhlien teema: ensimmäiset aamiaislautaset olivat rippilahjoja, yo-juhlassa sain kulhoja sekä kuppeja ja häälahjojen joukosta löytyi teema -ruokalautasia

Kahla -merkkisiä cappucinomukeja minulla on monissa eri väreissä, värisuorasta kaksi ovat keltaisen eri sävyjä

Iloinen ja ystävällinen keltainen on kyllä päätynyt yllättäin niinkin vakavamieliseen paikkaan kuin liikennevalojen keskimmäiseen lamppuun. Mitä se tekee siellä? Jotkut autoilijat pysähtyvät ystävällisesti ja tekevät näin oikein, jotkut taas kaasuttavat keltaisilla vielä risteyksen yli ja tekevät näin myös mielestään oikein. Rakennustyömaalla näkee keltaisia kypäriä ja neonkeltaiset liivit kuuluvat liikenneturvallisuuteen. Keltainen on siis myös vakavastiotettava väri, mutta sen signaalin vahvuus on ihan eri luokkaa kuin vaikka punaisen, joka ei jätä tippaakaan tulkinnanvaraa. Keltainen ei käske, se suojelee.

Tiikeriankka (kuvan yksilö on kuumavesipullo) on lempieläimeni

Yksi rypsi

Monta rypsiä

Siirtomaapuutarhan minulle tuntematon keltainen kukka

Siirtomaapuutarhan minulle tuttu keltainen kukka

Keltainen on minusta läpikotaisin ystävällinen väri. Minulle sen viehättävyys kotonani ja vaatekaapissani kumpuaa täsmäiskuista, omistan vain vähän keltaisia asioita, mutta se minkä omistan tulee usein tarpeeseen.

Keväässä eksyneet

Lauantaina olimme pyöräretkellä meille uudessa maastossa, oli metsää ja merenrantaa ja rypsipeltoja. Vähän katsottiin suuntaa kartalta mutta oikeastaan matka oli päämäärä, mentiin vain minne nenä (lue: kätkö-app) näytti.

Kymmenisen kilometrin pyörälenkki muuttui yllättäin maastopyöräilyksi kun päätimme lähteä paluumatkalle ja katsoimme, että tuostahan päästään kivasti metsätietä pitki rantatielle, jota pitkin ajelemme takaisin parkkipaikalle, johon olimme jättäneet auton. Kiva metsätie oli savimutainen metsänhuoltotie, jossa oli kraaterimaiset traktorin jäljet. Etenimme sitä jonkin matkaa pyöriä taluttaen siinä toivossa, että tie vielä paranisi. 

Kun tajusimme että toivo oli turha oltiin siinä tietenkin jo niin pitkällä että takaisin kääntyminen ei tullut enää kysymykseen. Päädyimme rantaharjua myötäilevälle metsäpolulle, jota kaatuneet puut katkoivat, siinä nosteltiin sitten pyöriä ja poisteltiin punkkeja housun lahkeista. Polku oli pyörille niin hankala, että laskeuduime harjulta rannalle ja seuraava kilometri työnnettiin pyöriä rantakivikossa. Lopuksi löytyi paikka, josta pääsimme nousemaan taas harjulle ja sen päällä avautuvalle pellolle. Anteeksi maanviljelijä, mutta siinä pisteessä oltiin jo niin eksyksissä että oli pakko ottaa linnuntie seuraavalle tielle eli suoraan kylvetyn pellon poikki. Koitimme kyllä olla mahdollisimman vähän tallomatta arvokkaita heinänalkuja. 

Ja kyllä helpotti kun pääsimme peltotielle, joka olikin yksityistie välillä pelto-sikamaatila, joten saavuimme ns. takakautta tälle maatilalle ja sujahdimme nopeasti pihan poikki vahtikoiran pelossa. Koska siinä ei kuitenkaan ollut asuintaloa vaan pelkkiä huoltorakennuksia meitä ei huomattu ja niin pääsimme viimein varsinaiselle pyörätielle.

Autolla hengähdettiin ennen kuin jatkoimme matkaa ystäviemme siirtomaapuutarhaan. Siellä juotiin kahvit, josta minä jatkoin Valko-Venäjän matkaryhmää tapaamaan.

Istuimme ulkona intialaisessa ravintolassa syömässä matkaporukkamme kanssa ja 3/5 meistä jatkoi vielä matkaa peiton kanssa kaupungin puistoon. Iltakymmenen aikaan mieheni ja minun polkumme kohtasivat jälleen, pyörät telineeseen ja nokka kohti kotia.

Vihreä aalto

Näitten väripostausten nimissä pysytään liikkennepainoitteisessa sanastossa, mikä voi johtua vaikka siitä että kaksi lempiväriäni ovat liikkenevalojen ylin ja alin signaali. Täpärän erävoiton vie vihreä.

Pidän kaikista vihreän sävyistä, lempisävyihini kuuluvat ääripäät heleä koivunvihreä ja syväntumma vihreä, joka voi näyttää jo jopa mustalta.

Vihreä väri hengittää, siitä tulee mieleen elämä ja metsä. Koska vihreätä esiintyy värinä luonnossa lähes kaikissa kasveissa, siitä on olemassa lukemattomia eri sävyjä. Pidän tästä "tuhatkasvoisuudesta", värinä vihreä voi olla hennoista hennoin pieni nuppu, mutta se saattaa olla myös arvaamaton ja synkkä kuin joku satumaailman metsä, jonne tarinassa eksytään.

 Ja onkohan vihreä ainoa väri, jolla on nimikkorakennus? Kasvihuone on englanniksi greenhouse.

Ja entäs sitten "olla kateudesta vihreä"? Minusta vihreä ei millään sovi kateuden väriksi, jos kateudella ylipäänsä mitään väriä onkaan. Sanonnan sattumanvaraisuudesta kielii se, että saksaksi ollaan kateudesta keltaisia, ei vihreitä.

Vihreä maustaa mukavasti työhuoneen tarpeistoa, näitä lime -kansioita omistaisin mielellään enemmänkin kuin tämän yhden. Lime -hedelmällä on muuten ihanat värisävyt ihan luonnostaan.

Minulle vihreyden huipentuma oli hääpukuni, jonka kiiltävä pinta liikkuessa taittui valosta riippuen heleän vihreäksi tai sinistä muistuttavaksi tummaksi sävyksi. Se oli minulle täydellinen hääpuku täydellisenä päivänä.

 

Punaista päin

Dr. Gutwill herää pidemmiltä talviunilta ja näpyttelee tässä vuoden 2014 ensimmäistä postausta. Jaa missä sitä on oltu? Olen viime kuukausien ensin valmistautunut ja sitten läpäissyt erään tärkeän kokeen, on tullut etsittyä ja löydettyä uusi työpaikka (jossa aloitan maaliskuussa), me olemme muuttaneet uuteen asuntoon, joulu ja uusivuosi menivät Suomessa ja last but not least tietokonekin on henkitoreissaan, mikä vaikeuttaa pidempiä sessioita koneella. Viime sunnuntaina huomasin, että retkellä luonnossa sain taas blogikärpäsen pureman (se oli sitkeästi selvinnyt talven yli) ja otin kuvia sillä mielellä, että näistä maisemistahan voisi tehdä kivan postauksen. Se idea jäi sitten kuitenkin sille talviselle tielleen, mutta Karkkiksen viehättävä väripostaus antoi minulle sellaisen inspiraation että bloggarina piristyin ottamaan värikuvia asunnostamme. Voin muuten lämpimästi suositella tätä värihakuista kotikuvaprojektia kaikille blogisteille ja non-blogisteille! Kameran linssin läpi eri värejä metsästäessa näkee kodin tavarat uusin silmin - kenties sillä kuuluisalla värisilmällä?  

Tänään ulkona on vähän sateista ja harmaata, siksi minun väripostaukseni keskittyy tänään siihen väreistä voimakkaimpaan. Allaolevat kuvat puhuvat puolestaan, mikä minulle on tämä "väreistä voimakkain" tai sitten voit katsoa postauksen nimestä varman vinkin ;)

Tuunattu kolmilaatikollinen lipasto on peritty siskolta ja se on pioneerina erikoisasemassa kotimme kalusteista: kun muutin Saksaan, tämä lipasto tuli mukaan autossa. Nupit ovat kaikki erilaisia ja niitä on yhteensä kuusi, ostin ne  joulumarkkinoilta ja vaihdoin vanhat puunväriset nupit näihin uusiin.

Uudessa asunnossamme on puulattiat. Iloitsen siitä, miten kivalta meidän mattomme nyt näyttävät, on se kuitenkin kauniimpaa nähdä kudottu matto puulattiaa vastaan kuin esim. kokolattiamaton päällä kuten eräässä opiskeluajan asunnossa...

Rakas punottu kulho (joululahja muutaman vuoden takaa) on lipaston päällä avaimien, puhelimien yms. vastaanottajana.

Tämä kirjoituskone tuli kirpputorilla vastaan ja vaati päästä mukaan. Huom! Se ei ole pelkkä koriste-esine vaan on ollut jo käytössä. Olen kirjoittanut sillä tilauksesta muutaman kiristyskirjeen.

Tämä lasikuvioiden nauha roikkuu milloin missäkin, ihan muuten vaan.

Idolini ja alter egoni Pikku Myy tyynyliinassa.

Punaista keittiössä. Todiste blogikuvauksen vaikutuksesta kodin estetiikkaan: kuvatessa huomasin, että tavarat voisi järjestellä hyllyssä kauniimminkin, tämä on lopputulos.

 Värien metsästys kotona kuvaamistarkoituksessa oli hauskaa ja ylättävää kyllä myös jännittävää. Eihän näiden omien neljän seinän sisällä ole mitään, minkä olemassaolosta en olisi tietoinen, mutta silti kuvatessa olo oli kuin lintubongarilla. Mikäs se siinä! Kappas vain! Hei tämähän on hieno yksilö! Kameran muistikortille tallentuivat jo myös vihreät kuvat - seuraavan postauksen omistan lempivärilleni vihreälle.    

Kolme päivää Varsovassa

Matkakertomukseni post scriptum on kuvapainoitteinen esittelykierros Varsovaan sellaisen turistin silmin, joka on viettänyt edelliset kaksi viikkoa EU:n ulkopuolella Valko-Venäjällä. Ensinäkymä päärautatieaseman asematunnelista kömmittyämme olisi voinut olla Berliini, Hampuri, Frankfurt tai muu keski-eurooppalainen suurkaupunki.

Varsova on ehdottomasti matkan arvoinen, kaunis kaupunki. Mieleeni jäivät eritysesti Varsovan todella vaikuttava kolmen eri uskonnon kattava kilometrien laajuinen hautausmaa, sodassa tuhoutunut mutta uudelleenrakennettu kuninkaanlinna, elävä turistien valoittama vanha kaupunki ja hyvät ravintolat. Kahden viikon neuvostoliiton jälkeisen kafkamaisen tunnelman jälkeen me tunsimme olevamme Varsovassa “kuin kotonamme” ja luottotulkkimme sai vihdoin siirtyä eläkkeelle kun joka paikassa saimme asioitua englanniksi.

Nämä lomamme kolme viimeistä päivää vietimme neljän tähden hotellissa Polonia Palace. Valko-Venäjällä odotin aika ajoin ahtaanpuoleisessa lomakämpässämme innolla näitä hotellipäiviä kun tuijottelin katon homeläiskiä tai vapautin tukkeutunutta viemärinputkea haarukalla, mutta yllätyksekseni huomasin hotellissa kaipaavani lomakämppää, jossa me viisi matkalaista elimme ja olimme yhdessä. Se seikkailun maku jäi Minskiin ja Grodnoon Lenin –patsaan valvovan silmän alle ja muuttui Varsovassa yhteiseksi retkihengeksi.       

Hotellimme sijaitsi rautatieaseman välittömässä läheisyydessä kulttuurin- ja tieteenpalatsia vastapäätä. Palatsi on Varsovan korkein rakennus ja se oli aikoinaan Neuvostoliiton lahja Puolalle. Ystäväni kertoi, että legendan mukaan viisikymmenluvun varsovalaiset saivat valita, haluavatko lahjaksi metrolinjan vai tämän palatsin. Polonia Palace oli kaikin puolin hyvä hotelli ja sopii varmasti vaativallekin lomalaiselle. Hotellivieraina olimme ehdottomasti nuorimmasta päästä. 
Kolmen päivän aikana kävelimme kaupunkia kulmasta kulmaan ja kuljimme useasti vanhan kaupungin läpi. Siellä riitti yöhön asti elämää ja turisteja. Kun Valko-Venäjällä ajoittain tunsimme itsemme vuoden ainoiksi turisteiksi olimme Varsovassa tässä suhteessa vain pisara valtameressä.

Katolinen kirkko oli Varsovassa näkyvissä, kaupungilla oli kirkkoa kirkon vieressä. Kävimme muutamissa kirkoissa sisällä ja siellä vierailijoihin vedottiin muuan muassa näillä iskulauseilla:
 
Emme tutustuneet kulttuurin- ja tieteenpalatsiin vain ulkopuolelta vaan kunnon turistien tavoin kävimme myös huipun näköalatasanteella vilkaisemassa Varsovan kattojen yli. Tasanne ei ollut mikään pieni vapiseva parveke vaan leveä ja holvimainen, eli myös korkeanpaikankammoiset vaivautukoot!

Vanhassa kaupungissa vierailimme sisällä kuninkaanlinnassa, joka on Unescon maailmanperintölistalla. Olimme todella tyytyväisiä audioguideihimme ja vaikka laite oli yhtä hintava kuin itse sisäänpääsy, suosittelen sitä silti ehdottomasti. Tältä mekaaniselta matkanjohtajalta sain muun muassa tietää. että kuninkaanlinna on toisen maailmansodan jälkeen entisöity kokonaan. Sodan jälkeen linnasta jäi pystyyn vain yksi ainoa seinä. Linnanaukion paikalle asetettiin jälleenrakennusta varten jättimäinen säästölipas, jonne moni varsovalainen ja puolalainen laitti rahaa, sillä linnan jälleenrakennus sai sodan jälkeen myös symbolisen arvon. Kuninkaanlinnan sisäpuolella kaikki kellot on pysäytetty aikaan 11:15, jolloin ensimmäinen pommi iski Varsovaan.
Kuninkaanlinnan lisäksi vierailimme myös toisessa kuninkaallisessa historiallisessa kohteessa, joka sijaitsi kauempana keskustasta. Matkaoppaamme kartassa luki “vesilinna” ja odotuksemme olivat kuninkaanlinnan jälkeen ehkä liian korkealla kun renesanssin ajan kuninkaallinen huvi- ja virkistysmaja tuntui meistä “ihan kivalta”. Vaikka virkistysmajan viisi tai kuusi huonetta olivatkin näyttäviä niin mielenkiintoisinta käynnissä oli kuitenkin tällä kertaa se mitä EI näkynyt. Pääsali oli restauroinnin alaisena ja takanpieli näytti pressun takana todella aavemaiselta. 
  
Varsovassa oli paljon historiallista nähtävää, viihtysiä puistoja ja elokuun puolivälissä täydellinen lomasää. Loppuun tilannekuva nimeltä “Edestä ja takaa”, jonka otin matkan varrella eräässä viihtyisässä puistossa. 

Technorati-Tags: Varsova,matkakertomus