Urbaania arkkitehtuuria: High Line & Meatpacking District

 

Kuten otsikko jo lupailee, tämä on matkertomus korkeasta linjasta ja lihanpakkauskorttelista. Meatpacking district on New Yorkin kaupunginosa, joka on muutama vuosi takaperin valittu Nykin muodikkaammaksi kaupunginosaksi. Ennen alue on ollut paikka, jonka voisi kuvitella mafiaelokuvan kulissiksi: epäilyttäviä yökerhoja ja teurastamohalleja.

 

 

 

Lihankuljetusta varten rakennettu, katujen yläpuolella kulkeva kiskoväylä on kai 80 -luvun paikkeilla poistettu alkuperäisestä käytöstä ja nykyään high line on urbaani kävelyreitti Hudson Riverin kupeella.

 



Vanhat kiskot näkyvät kasvillisuuden seassa.

 Paikoittain näkyi kasvi-istutuksia, mutta suurin osa väylän vallanneista kasveista vaikuttivat aika villeiltä. Luonto voittaa tilaa takaisin betoniviidakossa.



Näkymä high lineltä alas kadulle.

Tällainen kiireettömän oloinen vihreä promenaadi Nykin keskellä pilvenpiirtäjöiden ympäröimänä oli tunnelmaltaan jännä. Idylliä suurkaupungin sykkeessä!

 Kadukuvassa ja myös high line -väylälle näkyvien asuntojen ikkunoissa riitti katseltavaa. Tämä entinen "epäilyttävä" kaupunginosa on tosiaan muuttumassa supersuosituksi ja trendikkääksi alueeksi, mitä ei voinut olla huomaamatta, uusien asuntojen rakennustöitä kun myös näkyi pitkin matkaa. 

High line kävelyretkemme päättyi kun laskeuduimme markkinahalli Chelsea market kohdalla katutasolle ja vietimme iltapäivän markkinahallissa. Chelsea market on nähtävyys vaikka sieltä ei ostaisi mitään, markkinahallissa myydään paikallisia designtuotteita, koruja, vaatteita, kortteja, kirjoja ja gourmetruokaa. Kalliimpien tuotteiden joukosta löytyi myös paljon ihania asioita, joita saattoi ostaa myös ihan taviksen matkabudjetilla. Esim. aito amerikkalainen cookie leipomosta matkaan tai jäätelötötterö käteen.  

High line on edukseen etenkin illalla. Iltakävely lihanpakkauskorttelissa oli senkin puolesta kaikkia aisteja hivelevä kokemus, että iltasella päivän aikaan armottomasti paistanut aurinko laski kauniisti joenrannan taakse ja me saimme nauttia ei vain maisemasta vaan myös illan viileydestä.

 

Kolme päivää Varsovassa

Matkakertomukseni post scriptum on kuvapainoitteinen esittelykierros Varsovaan sellaisen turistin silmin, joka on viettänyt edelliset kaksi viikkoa EU:n ulkopuolella Valko-Venäjällä. Ensinäkymä päärautatieaseman asematunnelista kömmittyämme olisi voinut olla Berliini, Hampuri, Frankfurt tai muu keski-eurooppalainen suurkaupunki.

Varsova on ehdottomasti matkan arvoinen, kaunis kaupunki. Mieleeni jäivät eritysesti Varsovan todella vaikuttava kolmen eri uskonnon kattava kilometrien laajuinen hautausmaa, sodassa tuhoutunut mutta uudelleenrakennettu kuninkaanlinna, elävä turistien valoittama vanha kaupunki ja hyvät ravintolat. Kahden viikon neuvostoliiton jälkeisen kafkamaisen tunnelman jälkeen me tunsimme olevamme Varsovassa “kuin kotonamme” ja luottotulkkimme sai vihdoin siirtyä eläkkeelle kun joka paikassa saimme asioitua englanniksi.

Nämä lomamme kolme viimeistä päivää vietimme neljän tähden hotellissa Polonia Palace. Valko-Venäjällä odotin aika ajoin ahtaanpuoleisessa lomakämpässämme innolla näitä hotellipäiviä kun tuijottelin katon homeläiskiä tai vapautin tukkeutunutta viemärinputkea haarukalla, mutta yllätyksekseni huomasin hotellissa kaipaavani lomakämppää, jossa me viisi matkalaista elimme ja olimme yhdessä. Se seikkailun maku jäi Minskiin ja Grodnoon Lenin –patsaan valvovan silmän alle ja muuttui Varsovassa yhteiseksi retkihengeksi.       

Hotellimme sijaitsi rautatieaseman välittömässä läheisyydessä kulttuurin- ja tieteenpalatsia vastapäätä. Palatsi on Varsovan korkein rakennus ja se oli aikoinaan Neuvostoliiton lahja Puolalle. Ystäväni kertoi, että legendan mukaan viisikymmenluvun varsovalaiset saivat valita, haluavatko lahjaksi metrolinjan vai tämän palatsin. Polonia Palace oli kaikin puolin hyvä hotelli ja sopii varmasti vaativallekin lomalaiselle. Hotellivieraina olimme ehdottomasti nuorimmasta päästä. 
Kolmen päivän aikana kävelimme kaupunkia kulmasta kulmaan ja kuljimme useasti vanhan kaupungin läpi. Siellä riitti yöhön asti elämää ja turisteja. Kun Valko-Venäjällä ajoittain tunsimme itsemme vuoden ainoiksi turisteiksi olimme Varsovassa tässä suhteessa vain pisara valtameressä.

Katolinen kirkko oli Varsovassa näkyvissä, kaupungilla oli kirkkoa kirkon vieressä. Kävimme muutamissa kirkoissa sisällä ja siellä vierailijoihin vedottiin muuan muassa näillä iskulauseilla:
 
Emme tutustuneet kulttuurin- ja tieteenpalatsiin vain ulkopuolelta vaan kunnon turistien tavoin kävimme myös huipun näköalatasanteella vilkaisemassa Varsovan kattojen yli. Tasanne ei ollut mikään pieni vapiseva parveke vaan leveä ja holvimainen, eli myös korkeanpaikankammoiset vaivautukoot!

Vanhassa kaupungissa vierailimme sisällä kuninkaanlinnassa, joka on Unescon maailmanperintölistalla. Olimme todella tyytyväisiä audioguideihimme ja vaikka laite oli yhtä hintava kuin itse sisäänpääsy, suosittelen sitä silti ehdottomasti. Tältä mekaaniselta matkanjohtajalta sain muun muassa tietää. että kuninkaanlinna on toisen maailmansodan jälkeen entisöity kokonaan. Sodan jälkeen linnasta jäi pystyyn vain yksi ainoa seinä. Linnanaukion paikalle asetettiin jälleenrakennusta varten jättimäinen säästölipas, jonne moni varsovalainen ja puolalainen laitti rahaa, sillä linnan jälleenrakennus sai sodan jälkeen myös symbolisen arvon. Kuninkaanlinnan sisäpuolella kaikki kellot on pysäytetty aikaan 11:15, jolloin ensimmäinen pommi iski Varsovaan.
Kuninkaanlinnan lisäksi vierailimme myös toisessa kuninkaallisessa historiallisessa kohteessa, joka sijaitsi kauempana keskustasta. Matkaoppaamme kartassa luki “vesilinna” ja odotuksemme olivat kuninkaanlinnan jälkeen ehkä liian korkealla kun renesanssin ajan kuninkaallinen huvi- ja virkistysmaja tuntui meistä “ihan kivalta”. Vaikka virkistysmajan viisi tai kuusi huonetta olivatkin näyttäviä niin mielenkiintoisinta käynnissä oli kuitenkin tällä kertaa se mitä EI näkynyt. Pääsali oli restauroinnin alaisena ja takanpieli näytti pressun takana todella aavemaiselta. 
  
Varsovassa oli paljon historiallista nähtävää, viihtysiä puistoja ja elokuun puolivälissä täydellinen lomasää. Loppuun tilannekuva nimeltä “Edestä ja takaa”, jonka otin matkan varrella eräässä viihtyisässä puistossa. 

Technorati-Tags: Varsova,matkakertomus

 

Bye bye Belarus – Witam Varsova!

Matkakertomukseni viimeinen osa kertoo paluumatkastamme. Alkuperäisväestöystäväni kotikaupungin jätimme taaksemme aamuvarhain, taksi haki meidät lomakämpältä ja neljän aikaan olimme rautatieasemalla unihiekat silmissä jonottamassa passintarkastukseen. Systeemi oli samanlainen kuin lentokentillä: passintarkastuksen läpi pääsi odotusalueelle, josta sitten mentäisiin suoraan rajan ylittävään junaan. Passitarkastuksessa tapahtui muuten pieni pattitilanne meidän matkaseurueemme kohdalla ja kanssajonottajat alkoivat jo hypistellä hermostuneesti passejaan ja muljauttelemaan silmämuniaan. Neljän ulkomaalaisen samanaikainen paikalle ilmaantuminen aiheutti epäilyksiä, mutta paperimme olivat kunnossa ja passikuvat omistajiensa näköisiä.  

Rajanylitys ja junamatka olivat ikimuistoinen tapahtuma. Tällä junavälillä vodkan ja tupakan salakuljetus kukoistaa ja voi sitä kekseliäisyyden määrä. Jo junaa odotellessa saatoimme terminaalin vessassa käydessä seurata, miten ilmastoteipillä tupakka-askeja kiinnitettiin siinä vessan käytävällä vartaloihin. Sama meininki jatkui myös itse junassa. Eräät kanssamatkustajamme asettuivat tyynen rauhallisesti työkalukassillisen kanssa kahden vaunun väliseen tilaan (ks. kuva), pimensivät jätesäkillä ovien ikkunat sisäpuolelta ja jäivät sinne. Voin sanoa, että kun liikkuvassa junassa muutama matkustaja barrikadisoi itsensä näkymättömiin ruuvimeisseleiden kanssa niin sitä huomaa kysyvänsä itseltään, että mitäköhän siellä jätesäkin takana tapahtuu ja mitenkä se vaikuttaa matkan etenemisen turvallisuuteen. Älkää pliis irroittako sitä jarrua, vaikka sen tilalle mahtuisikin piiloon pari kartonkia. Kun muovit poistettiin ikkunoista, salakuljettajat poistuivat tahoilleen ja vaunujen välitila näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut.      

Myös Obama kävi täällä: kaupunki- ja aktiiviloma Dresdenissä kannattaa

Muutama lukija oli jo saanut pikkulintumenetelmällä vihiä, että olimme lomalla Dresdenissä. Myös Wieniä ja Berliiniä oli arvauksissa tarjolla, mahtavia lomakohteita toki nekin, mutta Dresden ei jäänyt näitten pääkaupunkien varjoon! 

Meidän lomamme alkoi torstaina töitten jälkeen pakkauksen merkeissä. Lähtö Dresdeniin oli kaavailtu perjantaiaamulle ja seitsemän tunnin ajomatkasta selvisimme hyvin eväitä söiden ja äänikirjoja kuunnellen, ohjelmistoon kuului meillä mm. Viisikko -seikkailu. Mieheni oli varannut hotellin Dresdenin keskustan ulkopuolelta sitä silmälläpitäen, että suunnitelmanamme oli mennä ensisijaisesti vaeltamaan ja kuluttaa kaupunkiin tutustumiseen vain viidennes ajastamme eli yksi yhteensä viidestä lomapäivästä. Vaelluksen kannalta hotelli oli todella hyvä valinta, koska ajoimme päivävaellusten pelipaikoille autolla ja emme joutuneet kertaakaan ajamaan keskustan läpi. Ehkä 100% kaupunkilomaa halajavalle joku keskustan sydämessä sijaitseva hotelli tulisi myös hyvin kysymykseen. 

Hotellina meillä oli ketjuhotelli Ramada, jossa kahden hengen huone maksoi netistä edullisesti varattuna 68 €/yö ilman aamupalaa. Aamupala kustansi 12,50 €/nenä ja me söimme hotelliaamupalan vain lähtöpäivänä, muina päivinä emme malttaneet viettää kauniita aamuja hotellissa vaan ostimme vaelluksille läheisestä ruokakaupasta hiukopalaksi luonnon keskelle banaaneita, myslipatukoita ja keksejä. Tämä kerran nautittu hotelliaamiainen oli oikein hyvä, vain vähälaktoosisia maitotuotteita olisi kaivannut nimimerkki "aamukahvi maidolla mutta ilman sivuvaikutuksia kiitos".

Itse hotelli oli siisti ja mutkaton. Yhteissauna- ja fitnessmahdollisuuskin löytyi ja oh yes, jo Hampurin hotellista tuttu ja täällä blogissani aiemmin esitelty saunasääntötaulu löytyi sekin. Kummalista mutta totta oli se, että kylpytakin olisi saanut respasta ja se olisi maksanut kolme ekstraeuroa. Tämä tuntui meistä niin tyhmältä, että me päädyimme käyttämään vain hotellivarauksen hintaan sisältyviä pyyhkeitä tuntematta itseämme tyhmiksi.

Dresden sijaitsee entisen Itä-Saksan puolella lähellä Tsekkien rajaa. Tämä puolimiljoonakaupunki on myös Sachsen -osavaltion pääkaupunki ja kaupungin jakaa sen lävitse virtaava Elbe -joki. Historijoitsijat olettavat, että samaisille kulmille Elben jokilaaksomaisemaan olisi jo kivikaudella asettunut asutusta. Kirjallisia merkintöjä Dresden -nimisestä kaupungista löytyy 1200 -luvun alusta. Vuosien mittaan sotien ja tulvien myötä monet vanhat rakennukset ovat vaurioituneet, mutta verorahojen ja lahjoitusten avulla kaupunki on restauroitu aivan uskomattomaan kuntoon. Dresdenissä minua miellytti erityisesti sen erilaisuus Suomen katukuvaan verrattuna. Oli hienoa tuntea olevansa nimenomaan Keski-Euroopassa ja nähdä sellaista historiallista renesanssi-gootti-tiesmitä meininkiä, mitä en Suomesta tunne. Kuten lukijat huomaavat, eri ajanjaksojen historia ei ole vahvinta alaani ja täten päädyn toteamaan, että en tiedä mitä näin, mutta hienolta näytti. Kotikaupunkini täällä Pohjois-Saksassa muistuttaa huomattavasti enemmän Turkua kuin Dresdeniä.

Me vietimme tulopäivän (tulo hotellille perjantaina klo 16, sitten pikasuihku ja kaupungille) iltapuolen Dresdenin keskustassa ja ihailimme +20 asteen lämmössä kaupunkikuvaa sekä kävimme keskustorin Frauenkirche -kirkon lähellä syömässä hyvässä australialaisessa ravintolassa. Ayers Rock tarjoaa ruoan lisäki joka ilta livemusiikkia ja mukava taustamuusikon rooliin tyytyvä kitaransoittaja oli miellyttävää kuultavaa. Ravintolan löysimme sekä vaikeasti valitsimme korttelista, jossa hyvännäköistä ravintolaa oli vieri vieressä. Huhtikuun viimeisinä päivinä istuimme ulkopöydässä ihanassa ilta-auringon paisteessa.

Tulopäivän jälkeiset lomapäivät vietimme vaeltaen Dresdenistä 45 minuutin automatkan päässä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella. Tämä upea metsäinen hiekkakivivuoristoalue ulottuu Tsekkien puolelle asti ja sisältää yhteensä satoja kilometrejä merkittyjä vaellusreittejä eri haastavuusasteissa. Yöt vietimme teltan tai retkimajan sijaan mukavuudenhaluisesti hotellissa. Iltaisin matkasimme kätevästi bussipysäkiltä suoraan hotellin edestä kaupungin bussilla 25 minuuttia keskustaan syömään ja takaisin, emme siis jäänet syömään hotellin ravintolaan.

Bussi maksoi yhteen suuntaan kaksi euroa ja tämä linja oli joka kerta lähes tyhjä eli taksia ei tarvitse edes tungosta kaihtavan ottaa. Me nälkäiset vaeltajat valitsimme ravintolat mutu-tuntumalla ja joka kerta satuimme hyvään paikkaan. Lauantaina haudutetut lampaanliha-curryannokset ja mangovanukasjälkiruoat kokkasi meille intialainen ravintola Agra (kävelymatka bussiasemalle n. minuutti), sunnuntaina emme lähteneet keskustaan vaan haimme kebabit hotellin läheltä.

Maanantaina satuimme aivan mahtavaan vanhalla tavaralla sisustettuun Trödelkaffee kahvila-ravintolaan, joka tyyliin sopien tarjosi vain sellaisia ruokia, joita saksalaiset isoäidit kokkaavat. Minä muuten satuin vakoojamaisesti näkemään peilin kautta heijastukset paikan kokista, isoäidiltä näytti hänkin. Tilausten yhteydessä mieheni halusi vielä varmistaa, että eihän schnitzelin kanssa tule ranskiksia vaan "oikeita" perunoita ja jo pelkkä tämä kysymys aiheutti tarjoilijalle sydämentykytystä ja hän totesi heti, että "no ei tietenkään".



panoramakuvaa ravintolasta, kännykkäkameran kuvanlaadussa on toivomisen varaa...

Ruoan hinta-laatu suhde on Saksassa todella kuluttajaystävällinen, meidän illallislaskujemme hintahaitari oli näissä paremman keskitason paikoissa n. 30-40 € (kebabit irtosivat toki halvemmalla). Dresdenissä meiltä näkemättä jäivät eläintarha, museot, näyttelyt ja kuuluisan Sempre-oopperatalon yönäytös. Nämä kohteet siirsimme seuraavalle matkalle ja nyt vietimme siis pääosin ns. aktiivilomaa vaeltean. Vaellus- ja luontokokemuksia jaan kirjoittamalla niistä erikseen tulevina päivinä. Maisemat olivat nimittäin niin henkeäsalpaavat, että haluan tarjota niille täällä enemmänkin virtuaalista tilaa.

Ehkä kuitenkin virtuaalisuudesta puheen ollen vielä loppuun seuraava anekdootti siitä miten me alunperin päädyimme lomalle juuri Dresdeniin. Mieheni tietokoneella oli automaattisena Windows 7:n taustakuvana alla näkyvä upea maisema, jota me molemmat ensin luulimme tietokoneella tehtailluksi trikkikuvaksi. Kunnes saimme erään televisionkautta tietää, että kyseinen silta sijaitsee Saksassa luonnonsuojelualueella n. 45 minuutin ajomatkan päässä Dresdenin lähellä. Nyt loman jälkeen kun katson tätä Windowsin valitsemaa kuvaa niin voin todeta, että tuolla taustakuvassa se olen minäkin käyskennellyt.

P.s. Obama ja Angela Merkel tapasivat toisensa vuonna 2009 Dresdenissä!