Miten mennään naimisiin Saksassa

Olen usein ihmetellyt, että kirkkohistorian kehdossa ja Lutherin kotimaassa papeilla ei ole oikeutta laillisesti julistaa morsianta ja sulhasta aviopariksi. Saksassa ei ole tarjolla muuta mahdollisuutta purjehtia sinne kuuluisaan avioliiton satamaan kuin pakollisen maistraatin vihkihetken kautta. Maistraatissa hääpari julistetaan laillisesti aviopariksi ja sukunimikin jo muuttuu, jos muuttuu. Myöhemmin samana päivänä tai muutamaa päivää tai viikkoa myöhemmin pidetään sitten, jos pidetään, kirkollinen vihkiminen. Tuolloin hääpari on jo lain näkökulmasta valmiiksi naimisissa.

Näin kesän kynnyksellä olen ollut kahden viikon sisällä vieraana kaksissa kauniissa häissä, jotka edustivat saksalaisen hääkulttuurin kahta vastakohtaa. Edellisviikonloppuna meidät oli kutsuttu klo 16 kirkkoon vihkitilaisuuten ja sen jälkeen ravintolaan juhlimaan. Tämä pari vihittiin kirkossa lauantaina, vihkihetkeen mennessä he olivat ehtineet olla naimisissa jo 24 tuntia. Maistraatissa olivat olleet mukana vain vanhemmat ja sisarukset, lauantain kirkkohäissä oli lähemmäs sata vierasta. Itse hääjuhla ei eronnut suomalaisista häistä: oli ruokaa, juomaa, DJ, tanssia, puheita, leikkejä, kakku, kaunis morsian valkoisessa morsiuspuvussa ja komea sulhanen. Myös kirkkovihkimisen kaava oli Suomesta tuttu: morsian astuu kirkkoon isän käsipuolessa, luovutus, virret, vihkisaarna, sormukset, lupaukset, musiikkiesitys, poistuminen.

Tänään olimme toukokuun toisissa häissä. Meidät oli kutsuttu maistraattiin klo 11 ja sen jälkeen ravintolaan juhlimaan. Ei kirkkoa. Hääpaikkakunnan pikkukaupungin maistraatin vihkihuone oli luokkahuoneen kokoinen, jonne mahtui hyvin istumaan noin parisenkymmentä vierasta. Saksassa vihkiminen, oli kyseessä siviilivihkiminen tai kirkollinen vihkiminen, on kielletty taivasalla. Muutama vuosi sitten olin vieraana siviilihäissä, jossa hääpari vihittiin merellä. He olivat vuokranneet tätä tarkoitusta varten häälaivan, oli kuuma kesäpäivä. Vihkimisen ajaksi viidenkymmenen vieraan piti tämän yllämainitun lain nojalla siirtyä kannelta laivan hikisiin sisätiloihin. Miksi tällainen laki on olemassa, ei ole minulle selvinnyt, vaikka olen sen perimmäistä tarkoitusta koittanut kanssaihmisiltäni kysellä. Syynä saattaisi olla vaikka kaupungin virkamiesten ja pappien työolojen turvallisuuden takaaminen, että ei sitten tarvitse mennä minnekään kallionreunalle tai sukelluspulloin vihkimään.

Tänään näkemämme maistraatin vihkihuoneen seinällä oli kaunis kukkataulu, jonka edessä oli kaunis puinen kirjoituspöytä. Pöydän toisella puolella istui kaupungin työntekijä ja toisella puolella hääpari. Ulkopuolisesti asetelma muistutti kirkkovihkimistä, jossa pappi ja hääpari myös asettuvat alttaritaulun eteen. Ensin hääparin piti näyttää passit ja suullisesti luvata, että aviolle ei ole laillisia esteitä. Tämän työntekijä hoiti hauskasti, hän kysyi hääparilta pilke silmäkulmassa: "Onko jompikumpi käynyt lähiaikoina Las Vegasissa?" Sitten seurasi pieni puhe, kysymykset ja sormukset, aviopariksi julistus ja pusu. Aamupäivällä kuulemani puheen sisältö ei jäänyt minulle mieleen, muistan vain yhden lauseen. Kaupungin työntekijä toivoi, että tämä hääpari ei huomaisi vanheteensa yhdessä vaan pysyneensä yhdessä nuorina.

Omat häämme olivat kesähäät Suomessa. Miltähän minusta olisi tuntunut astua jo valmiiksi vihittynä kirkkoon? Olisiko jännittänyt sitten vähemmän, olisiko ollut jo toiston tuntua? Kuvitellessani itseni hääpäivänäni sinne hienon kirjoituspöydän taakse kukkataulun katveeseen huomaan sisäisen vastarintani kasvavan. Minä en olisi halunnut mennä naimisiin passit käsissä. Näkemäni perusteella monien saksalaisten hääparien suosima "tupla-avioituminen", saman henkilön ottaminen puolisoksi maistraatissa ja kirkossa, ei taida kuitenkaan johtaa siihen, että kirkkohäistä puuttuisi tunnelmaa. Yksi näitten toukokuun kirkkohäitten liikuttavimmista hetkistä oli, kun morsian astui kirkkoon ja jännityksestä tärisevien käsien pitelemä kukkakimppu värisi hennosti.

Euroviisut

Tänä iltana Saksan aikaa klo 21 lähtee käyntiin Euroviisujen tämänvuotinen finaali. Minä olen pitkän kaavan euroviisujen katsoja. Lapsesta alkaen olen ollut osa kotikatsomoa, yhdessä me tuomaroimme kappaleita, kommentoimme esiintyjiä ja teimme omia ranking- tai veikkauslistoja. Ennen vanhaan äänitimme viisut vielä VHS-kasetillekin ja minä katsoin vielä viisuillan jälkeenkin omia suosikkeja tai hienoa väliaikaesitystä videolta.

Täällä Saksassa asuessa olen jatkanut Euroviisujen seuraamisen perinettä katsomalla sen joka vuosi täkäläisen Ylen TV-kanavasta. Kommentointi on tietenkin saksaksi ja saksalaisesta perspektiivistä, eli kun tulee Saksan vuoro esiintyä niin kommentaattorin jännitys on korkeimmillaan. Minä seuraan Euroviisuja Saksassa selkeästi suomalaisena, koska Suomen kappale tuntuu siltä "meidän kappaleelta". Viisujen seuraaminen kävisikin kaikille Euroopassa kotonaan oleville maastamuuttaneille pikatestinä sille, että minkämaalaiseksi itsensä tuntee. Kumman maan biisi edustaa sinua? Tai kuten esimerkiksi Suomen kohdalla usein saattaaisi itseltään kysyä: kumman maan biisi hävettää enemmän?

Euroviisuja ei kutsuta Saksassa millään saksalaisella versiolla sanasta "Euroviisut". Täällä ei ole Eurowischuja eikä Eurovision Song Contest vaan jostain syystä saksalaiset kutsuvat tätä häppeninkiä sen ranskalaisella nimellä Grand Prix (lue: groon prii). Viisut ovat täällä mediassa ja ihmisten mielissä esillä suurin piirtein saman verran kuin Suomessakin. Kolme vuotta sitten Euroviisut olivat esillä normaalia näkyvämmin kun saksalaisen mediamoguulin juontamassa ohjelmassa Saksan edustaja valittiin castingshow -periaatteella. Silloin voittajaksi valikoitui Lena, joka tiettävästi meni ja voitti ei vain castingshowta vaan koko Euroviisut. Lena on muuten sen jälkeen jatkanut Saksassa suosittuna laulajana, levyttänyt muutaman levyn ja edelleen hänen musiikkinsa soi täällä radiossa, viimeksi kuulin Lenaa kauppareissulla (onneksi enää ei soi se Satellite -biisi, joka tuli voittovuonna jo niiiiin korvista ulos!).

Muutaman kerran, ja kun sanon muutaman tarkoitan kaksikymmentä, minua on Saksassa puhuteltu Suomen viisuvoiton ja Lordin tiimoilta tyyliin "ai sä tulet Suomesta, Lordi!". Tällä hirviörokkarilla on varmaan oma markinnarakonsa, mutta oma mielipiteeni on, että en haluaisi minua liitettävän tähän huttumuusikkoon ja että se ei ole Suomelle eduksi, jos saksalaiselle tulee Suomesta ensimmäisenä mieleen rupinen hirviö. Lordi lienee taitava maskien luoja, mutta ei sitä kyllä voi musiikiksi kutsua. Siksi sanonkin yleensä vastauksena lordikommentteihin, että kun Lordi voitti Euroviisut niin harkitsin vakavasti vaihtoa Saksan kansalaiseksi :)

Viisuillan valmistelut ovat käynnissä, mies tuli juuri kaupasta ja toi puuttuvan elementin meidän illallisestamme: tacot! Hetkenä minä hyvänsä soi ovikello, odotamme kahta ystävää kotikatsomoa täydentämään ja ruoanlaiton jälkeen asetumme viinipullon kanssa kisatunnelmiin. Ja kuten muinakin vuosina, tänäkin vuonna tekstiviestiyhteys alkuperäiseen kisakatsomoon välillä Suomi-Saksa käynee kuumana!

Myös Obama kävi täällä: kaupunki- ja aktiiviloma Dresdenissä kannattaa

Muutama lukija oli jo saanut pikkulintumenetelmällä vihiä, että olimme lomalla Dresdenissä. Myös Wieniä ja Berliiniä oli arvauksissa tarjolla, mahtavia lomakohteita toki nekin, mutta Dresden ei jäänyt näitten pääkaupunkien varjoon! 

Meidän lomamme alkoi torstaina töitten jälkeen pakkauksen merkeissä. Lähtö Dresdeniin oli kaavailtu perjantaiaamulle ja seitsemän tunnin ajomatkasta selvisimme hyvin eväitä söiden ja äänikirjoja kuunnellen, ohjelmistoon kuului meillä mm. Viisikko -seikkailu. Mieheni oli varannut hotellin Dresdenin keskustan ulkopuolelta sitä silmälläpitäen, että suunnitelmanamme oli mennä ensisijaisesti vaeltamaan ja kuluttaa kaupunkiin tutustumiseen vain viidennes ajastamme eli yksi yhteensä viidestä lomapäivästä. Vaelluksen kannalta hotelli oli todella hyvä valinta, koska ajoimme päivävaellusten pelipaikoille autolla ja emme joutuneet kertaakaan ajamaan keskustan läpi. Ehkä 100% kaupunkilomaa halajavalle joku keskustan sydämessä sijaitseva hotelli tulisi myös hyvin kysymykseen. 

Hotellina meillä oli ketjuhotelli Ramada, jossa kahden hengen huone maksoi netistä edullisesti varattuna 68 €/yö ilman aamupalaa. Aamupala kustansi 12,50 €/nenä ja me söimme hotelliaamupalan vain lähtöpäivänä, muina päivinä emme malttaneet viettää kauniita aamuja hotellissa vaan ostimme vaelluksille läheisestä ruokakaupasta hiukopalaksi luonnon keskelle banaaneita, myslipatukoita ja keksejä. Tämä kerran nautittu hotelliaamiainen oli oikein hyvä, vain vähälaktoosisia maitotuotteita olisi kaivannut nimimerkki "aamukahvi maidolla mutta ilman sivuvaikutuksia kiitos".

Itse hotelli oli siisti ja mutkaton. Yhteissauna- ja fitnessmahdollisuuskin löytyi ja oh yes, jo Hampurin hotellista tuttu ja täällä blogissani aiemmin esitelty saunasääntötaulu löytyi sekin. Kummalista mutta totta oli se, että kylpytakin olisi saanut respasta ja se olisi maksanut kolme ekstraeuroa. Tämä tuntui meistä niin tyhmältä, että me päädyimme käyttämään vain hotellivarauksen hintaan sisältyviä pyyhkeitä tuntematta itseämme tyhmiksi.

Dresden sijaitsee entisen Itä-Saksan puolella lähellä Tsekkien rajaa. Tämä puolimiljoonakaupunki on myös Sachsen -osavaltion pääkaupunki ja kaupungin jakaa sen lävitse virtaava Elbe -joki. Historijoitsijat olettavat, että samaisille kulmille Elben jokilaaksomaisemaan olisi jo kivikaudella asettunut asutusta. Kirjallisia merkintöjä Dresden -nimisestä kaupungista löytyy 1200 -luvun alusta. Vuosien mittaan sotien ja tulvien myötä monet vanhat rakennukset ovat vaurioituneet, mutta verorahojen ja lahjoitusten avulla kaupunki on restauroitu aivan uskomattomaan kuntoon. Dresdenissä minua miellytti erityisesti sen erilaisuus Suomen katukuvaan verrattuna. Oli hienoa tuntea olevansa nimenomaan Keski-Euroopassa ja nähdä sellaista historiallista renesanssi-gootti-tiesmitä meininkiä, mitä en Suomesta tunne. Kuten lukijat huomaavat, eri ajanjaksojen historia ei ole vahvinta alaani ja täten päädyn toteamaan, että en tiedä mitä näin, mutta hienolta näytti. Kotikaupunkini täällä Pohjois-Saksassa muistuttaa huomattavasti enemmän Turkua kuin Dresdeniä.

Me vietimme tulopäivän (tulo hotellille perjantaina klo 16, sitten pikasuihku ja kaupungille) iltapuolen Dresdenin keskustassa ja ihailimme +20 asteen lämmössä kaupunkikuvaa sekä kävimme keskustorin Frauenkirche -kirkon lähellä syömässä hyvässä australialaisessa ravintolassa. Ayers Rock tarjoaa ruoan lisäki joka ilta livemusiikkia ja mukava taustamuusikon rooliin tyytyvä kitaransoittaja oli miellyttävää kuultavaa. Ravintolan löysimme sekä vaikeasti valitsimme korttelista, jossa hyvännäköistä ravintolaa oli vieri vieressä. Huhtikuun viimeisinä päivinä istuimme ulkopöydässä ihanassa ilta-auringon paisteessa.

Tulopäivän jälkeiset lomapäivät vietimme vaeltaen Dresdenistä 45 minuutin automatkan päässä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella. Tämä upea metsäinen hiekkakivivuoristoalue ulottuu Tsekkien puolelle asti ja sisältää yhteensä satoja kilometrejä merkittyjä vaellusreittejä eri haastavuusasteissa. Yöt vietimme teltan tai retkimajan sijaan mukavuudenhaluisesti hotellissa. Iltaisin matkasimme kätevästi bussipysäkiltä suoraan hotellin edestä kaupungin bussilla 25 minuuttia keskustaan syömään ja takaisin, emme siis jäänet syömään hotellin ravintolaan.

Bussi maksoi yhteen suuntaan kaksi euroa ja tämä linja oli joka kerta lähes tyhjä eli taksia ei tarvitse edes tungosta kaihtavan ottaa. Me nälkäiset vaeltajat valitsimme ravintolat mutu-tuntumalla ja joka kerta satuimme hyvään paikkaan. Lauantaina haudutetut lampaanliha-curryannokset ja mangovanukasjälkiruoat kokkasi meille intialainen ravintola Agra (kävelymatka bussiasemalle n. minuutti), sunnuntaina emme lähteneet keskustaan vaan haimme kebabit hotellin läheltä.

Maanantaina satuimme aivan mahtavaan vanhalla tavaralla sisustettuun Trödelkaffee kahvila-ravintolaan, joka tyyliin sopien tarjosi vain sellaisia ruokia, joita saksalaiset isoäidit kokkaavat. Minä muuten satuin vakoojamaisesti näkemään peilin kautta heijastukset paikan kokista, isoäidiltä näytti hänkin. Tilausten yhteydessä mieheni halusi vielä varmistaa, että eihän schnitzelin kanssa tule ranskiksia vaan "oikeita" perunoita ja jo pelkkä tämä kysymys aiheutti tarjoilijalle sydämentykytystä ja hän totesi heti, että "no ei tietenkään".



panoramakuvaa ravintolasta, kännykkäkameran kuvanlaadussa on toivomisen varaa...

Ruoan hinta-laatu suhde on Saksassa todella kuluttajaystävällinen, meidän illallislaskujemme hintahaitari oli näissä paremman keskitason paikoissa n. 30-40 € (kebabit irtosivat toki halvemmalla). Dresdenissä meiltä näkemättä jäivät eläintarha, museot, näyttelyt ja kuuluisan Sempre-oopperatalon yönäytös. Nämä kohteet siirsimme seuraavalle matkalle ja nyt vietimme siis pääosin ns. aktiivilomaa vaeltean. Vaellus- ja luontokokemuksia jaan kirjoittamalla niistä erikseen tulevina päivinä. Maisemat olivat nimittäin niin henkeäsalpaavat, että haluan tarjota niille täällä enemmänkin virtuaalista tilaa.

Ehkä kuitenkin virtuaalisuudesta puheen ollen vielä loppuun seuraava anekdootti siitä miten me alunperin päädyimme lomalle juuri Dresdeniin. Mieheni tietokoneella oli automaattisena Windows 7:n taustakuvana alla näkyvä upea maisema, jota me molemmat ensin luulimme tietokoneella tehtailluksi trikkikuvaksi. Kunnes saimme erään televisionkautta tietää, että kyseinen silta sijaitsee Saksassa luonnonsuojelualueella n. 45 minuutin ajomatkan päässä Dresdenin lähellä. Nyt loman jälkeen kun katson tätä Windowsin valitsemaa kuvaa niin voin todeta, että tuolla taustakuvassa se olen minäkin käyskennellyt.

P.s. Obama ja Angela Merkel tapasivat toisensa vuonna 2009 Dresdenissä!