Dienstag, 21. Mai 2013

Miten mennään naimisiin Saksassa

Olen usein ihmetellyt, että kirkkohistorian kehdossa ja Lutherin kotimaassa papeilla ei ole oikeutta laillisesti julistaa morsianta ja sulhasta aviopariksi. Saksassa ei ole tarjolla muuta mahdollisuutta purjehtia sinne kuuluisaan avioliiton satamaan kuin pakollisen maistraatin vihkihetken kautta. Maistraatissa hääpari julistetaan laillisesti aviopariksi ja sukunimikin jo muuttuu, jos muuttuu. Myöhemmin samana päivänä tai muutamaa päivää tai viikkoa myöhemmin pidetään sitten, jos pidetään, kirkollinen vihkiminen. Tuolloin hääpari on jo lain näkökulmasta valmiiksi naimisissa.

Näin kesän kynnyksellä olen ollut kahden viikon sisällä vieraana kaksissa kauniissa häissä, jotka edustivat saksalaisen hääkulttuurin kahta vastakohtaa. Edellisviikonloppuna meidät oli kutsuttu klo 16 kirkkoon vihkitilaisuuten ja sen jälkeen ravintolaan juhlimaan. Tämä pari vihittiin kirkossa lauantaina, vihkihetkeen mennessä he olivat ehtineet olla naimisissa jo 24 tuntia. Maistraatissa olivat olleet mukana vain vanhemmat ja sisarukset, lauantain kirkkohäissä oli lähemmäs sata vierasta. Itse hääjuhla ei eronnut suomalaisista häistä: oli ruokaa, juomaa, DJ, tanssia, puheita, leikkejä, kakku, kaunis morsian valkoisessa morsiuspuvussa ja komea sulhanen. Myös kirkkovihkimisen kaava oli Suomesta tuttu: morsian astuu kirkkoon isän käsipuolessa, luovutus, virret, vihkisaarna, sormukset, lupaukset, musiikkiesitys, poistuminen.

Tänään olimme toukokuun toisissa häissä. Meidät oli kutsuttu maistraattiin klo 11 ja sen jälkeen ravintolaan juhlimaan. Ei kirkkoa. Hääpaikkakunnan pikkukaupungin maistraatin vihkihuone oli luokkahuoneen kokoinen, jonne mahtui hyvin istumaan noin parisenkymmentä vierasta. Saksassa vihkiminen, oli kyseessä siviilivihkiminen tai kirkollinen vihkiminen, on kielletty taivasalla. Muutama vuosi sitten olin vieraana siviilihäissä, jossa hääpari vihittiin merellä. He olivat vuokranneet tätä tarkoitusta varten häälaivan, oli kuuma kesäpäivä. Vihkimisen ajaksi viidenkymmenen vieraan piti tämän yllämainitun lain nojalla siirtyä kannelta laivan hikisiin sisätiloihin. Miksi tällainen laki on olemassa, ei ole minulle selvinnyt, vaikka olen sen perimmäistä tarkoitusta koittanut kanssaihmisiltäni kysellä. Syynä saattaisi olla vaikka kaupungin virkamiesten ja pappien työolojen turvallisuuden takaaminen, että ei sitten tarvitse mennä minnekään kallionreunalle tai sukelluspulloin vihkimään.

Tänään näkemämme maistraatin vihkihuoneen seinällä oli kaunis kukkataulu, jonka edessä oli kaunis puinen kirjoituspöytä. Pöydän toisella puolella istui kaupungin työntekijä ja toisella puolella hääpari. Ulkopuolisesti asetelma muistutti kirkkovihkimistä, jossa pappi ja hääpari myös asettuvat alttaritaulun eteen. Ensin hääparin piti näyttää passit ja suullisesti luvata, että aviolle ei ole laillisia esteitä. Tämän työntekijä hoiti hauskasti, hän kysyi hääparilta pilke silmäkulmassa: "Onko jompikumpi käynyt lähiaikoina Las Vegasissa?" Sitten seurasi pieni puhe, kysymykset ja sormukset, aviopariksi julistus ja pusu. Aamupäivällä kuulemani puheen sisältö ei jäänyt minulle mieleen, muistan vain yhden lauseen. Kaupungin työntekijä toivoi, että tämä hääpari ei huomaisi vanheteensa yhdessä vaan pysyneensä yhdessä nuorina.

Omat häämme olivat kesähäät Suomessa. Miltähän minusta olisi tuntunut astua jo valmiiksi vihittynä kirkkoon? Olisiko jännittänyt sitten vähemmän, olisiko ollut jo toiston tuntua? Kuvitellessani itseni hääpäivänäni sinne hienon kirjoituspöydän taakse kukkataulun katveeseen huomaan sisäisen vastarintani kasvavan. Minä en olisi halunnut mennä naimisiin passit käsissä. Näkemäni perusteella monien saksalaisten hääparien suosima "tupla-avioituminen", saman henkilön ottaminen puolisoksi maistraatissa ja kirkossa, ei taida kuitenkaan johtaa siihen, että kirkkohäistä puuttuisi tunnelmaa. Yksi näitten toukokuun kirkkohäitten liikuttavimmista hetkistä oli, kun morsian astui kirkkoon ja jännityksestä tärisevien käsien pitelemä kukkakimppu värisi hennosti.

8 Kommentare:

  1. Täällä Suomessa kirkolla on (ainakin vielä) myös juridinen vihkioikeus, mikä taitaa olla melkoinen poikkeus koko laajaa maailmaa ajatellen. Tuo saksalainen "tuplavihkiminen" lienee paljon yleisempi käytäntö maailmalla. Vähän karultahan tuo passit kädessä naimisiin tuntuu, mutta jos sen ottaa lähinnä rekisteröintitoimenpiteenä ja keskittyy sitten kirkolliseen avioliiton siunaamiseen pitäen sitä varsinaisena vihkimisenä, sitten se tavallaan on vain pakollisuus ennen "varsinaisia häitä". Suomessahan kirkollisen vihkimisen edellytyksiä ovat ensiksikin kirkkoon kuuluminen ja toiseksi rippikoulun käyminen - siksipä leikillisesti sanotaankin rippikoulusta, että sen jälkeen saa "naimaluvan". Kyllä monen unelmissa täälläpäin yhä ovat kirkkohäät. Jonkinlaisesta hääbuumista Suomessa kertovat myös televisiossa esitettävät hääohjelmat. Mutta toisaalta eihän häistä tarvitse tehdä mitään spektaakkeleita, vaan voi mennä vihille kirkossa myös ihan pienen joukon - lähimpien - läsnäollessa ja tuo hetki voi olla varsin koskettava ja läheinen. Isot häät kun myös maksavat aika paljon - kirkkotilaisuus ei tietenkään maksa Suomessa mitään, sillä se kuuluu kirkkoon kuuluvan etuoikeuksiin, mutta kaikki muu sitten jo maksaakin.

    Dr. T

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hääohjelmaa tulee täälläkin telkkarista. En kysynyt hääparilta, että maksoiko kirkko jotain mutta olettaisin että se on varmasti täälläkin ilmaista. Kyllä monet keskittyvätkin avioliiton siunaamiseen ja en ole saanut sitä kuvaa, että se mitenkään varsinaisesti "haittaisi" häämenoja. Itsestä erilaiseen järjestelyyn tottuneena tuntuu kuitenkin vapauttavalta, että ei tarvinnut ottaa tällaista ylimääräistä byrokraattista hommaa hoidettavaksi hääjärjestelyihin.

      Löschen
  2. Olen ollut häissä, jossa vihkiminen on tapahtunut kirkossa ja toisaalta häissä, jossa kirkossa tapahtui vain siunaus. Siinä ei ollut oikeastaan mitään suurta eroa. Kirkossa tpahtui suurinpiirtein samat asiat. Joku sanamuoto oli erilainen. Yhtä juhlavaa ja hienoa oli molemmissa. Ei siinä mielessä haittaisi, jos kirkolla ei olisikaan vihkioikeutta. Mitä muuta siitä seuraisi en osaa sanoa.

    Ava

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Totta, Ava, tuon eron avioliiton siunaamisen ja avioliittoon vihkimisen välillä huomaa vain asiaan melko lailla perehtynyt. Tietenkään ei enää kysytä toistamiseen avioliiton siunaamisen yhteydessä "tahdotko ottaa aviovaimoksesi/mieheksesi" vaan "tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut NN:nkanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä". Myöskään ei toistamiseen julisteta aviopuolisoiksi. Mutta häämarssit, rukoukset, raamatunluvut, puheet ja monet muut ovat kuin konsanaan vihkimisessä.

      Dr. T

      Löschen
    2. Ava: Kuten Dr.T:lle ylempänä vastasin, ei se kirkon vihkioikeuden puuttuminen tunnu täällä mitenkään haittaavaan hääpareja. Mutta ainakin minusta on kiva, että Suomessa voi valita oman tiensä alttarille myös ilman maistraattia, se lisää valinnan vapautta kahden ihmisen tärkeässä päätöksessä ja juhlassa.

      Löschen
  3. Siis laki kieltää ulkona vihmisen? Todella outo pykälä. Miksi ihmeessä ei ole tehty sellaista säädöstä, että vihkioikeuden haltijat voivat kieltäytyä ulkovihkimisestä, mutta että oikein lailla kieltää se... Kummallista! Minä pääsen kesällä suomalais-marokkolaisiin häihin Italiaan :) Innolla odotan, millaiset juhlat ne ovat.

    Sis

    AntwortenLöschen
  4. Olisi mielenkiintoista päästä juhlavieraaksi häihin ulkomailla. Joku aika sitten sain olla mukana kastejuhlassa Italiassa ja se oli todella hieno kokemus.
    VE

    AntwortenLöschen
  5. Sis: Näin puhuvat pykälät, kyllä vain. Onhan sitä vaikka mitä säädöstä olemassa, esim. Rappakalja -lautapelistä tutut merkillise lakipykälät kuten "et saa sitoa kirahvia puhelinpylvääseen" vai miten se meni.. :) Suomalais-marokkolaiset häät Italiassa kuulostaa mahtavalta!

    VE: Joo, olisi mielenkiintoista päästä vieraaksi häihin eri maihin ja kulttuureihin, myös eri uskontokuntien häärituaalit ja -kaavat kiinnostaisivat minua.

    AntwortenLöschen

Kiva kun kommentoit!