Lehmien saartamana

Tänään me kaksi hobittia hiippailimme Tanskan puolella sunnuntaikävelyllä ja ihmettelimme, että miksi "Sormusten herra" kuvattiin kaukana Uudessa-Seelannissa kun Tanskastakin löytyisi hyvät kulissit hobittilalle. Kunnes tuli mieleen että ainiin, jos sitä USA:sta käsin lähtee kuvausmatkalle niin eipä se oo niin nuukaa että lentääkö sitä Uuteen-Seelantiin vai Tanskaan.

Parit pyöryläovet ja Kontu olisi valmis.

Seuraamamme polku johti kivalle puiselle sillalle ja portille, joka ei ollut lukossa.

Tästä portista menimme ja kiipesimme pienelle kukkulalle, jonne saavuttuamme meitä odotti kysyvä ilme....



Tämä lehmä oli kavereineen paikalla laiduntamassa. Kukkulan päällä oli penkki, jolle istahdimme ihailemaan hobittimaisemia. Takaamme kuului kova rouskutus ja lehmät olivat ilmeisesti uteliaita uusista tulokkaista, koska ne tulivat hivutustaktiikalla ahmimaan ruohoa aina penkkiä lähempää.

Mieheni, joka hamassa nuoruudessaan oli ystävänsä vanhempien maatilalla kesätöissä, kuulema osasi lukea lehmien ruumiinkieltä ja oli sitä mieltä, että ympärillämme oli neljä ystävämielistä daamia. Lopulta nämä ystävämieliset ammut patittivat meidät täysin ja istuimme penkillä lehmien saartamana. Siinä vaiheessa kun mieheni silitti uteliainta lehmää ja alkoi juttelemaan heidän kanssaan, olin minä lehmänoviisina jo hypännyt pystyyn ja matkalla porttia päin joten en saanut kuvaa tuosta hienosta man-meets-cow kohtauksesta. Vaikka eläimet tosiaan vaikuttivat rauhallisilta en silti saanut mielestäni tunnetta, että ne varmasti aistisivat minun olevan heikoin linkki ja liittoutuisivat minua vastaan. Mutta hieno ja erikoinen kokemus, että kävelypolku saattaa johtaa penkille keskelle lehmäaitausta.



Hivutustaktiikka oli verrattavissa lapsuudesta tuttuun peili -leikkiin. Aina kun käännyt katsomaan takanasi laiduntavaa lehmää se pistelee mitäänaavistamattomana ruohoa poskeen mutta onkin puoli metriä lähempänä kuin viime vilkaisulla.





Turvallisen välimatkan päästä otin kuvan penkistä, jolla istuimme.



Kesäpäivä siirtolapuutarhassa

Suomen Wikipedia -sivuston siirtolapuutarhoista kertovassa artikkelissa on esimerkkinä kuva saksalaisesta siirtolapuutarhasta. Siirtolapuutarhaidea on nimittäin lähtöisin Saksasta, jossa siirtolapuutarhat alunperin perustettiin työväestön moraalin ja ruumiinkunnon kohentamiseksi.

Ainakin oma moraalini ja ruuminkuntoni koheni kohisten kun eilen sain tankata aurinkoa ystävieni siirtolapuutarhassa. Moraali saneli, että emme saa häiritä naapuripalstan pariskuntaa äänekkäällä rikkaruohon katkeamisäänellä, joten piti ottaa lusikka kauniiseen käteen ja asettua lukemaan aikakauslehtiä hiljaiseen aurinkotuoliin. Vähän melua piti kuohuviinipullo, joka illemmalla makkaroiden sihistessä taustalla poksahti. Tällä ravinnolla, sekä laittamalla aurinkorasvaa ja tuottamalla urakalla D-vitamiinia, pidimme hyvää huolta ruumiinkunnosta.




Auringonottoa. Huom. punaisen mökin ovenpielessä oleva valpas vahtiorava.



Vahtiorava lähikuvassa. Ystäväni isä huoltaa työkseen leikkikenttiä ja huoltotöiden yhteydessä olisi tämä orava joutunut osana erästä purkuun tuomittua kiipeiltytelinettä roskalavalle. Hänet pelastettiin ja näin orava päätyi uuden maalikerroksen kautta puutarhaan.



Wikipedia kertoo, että siirtolapuutarhat ovat kuin "maalaiskyliä kaupungin kupeessa". Tämä on mielestäni todella osuva kuvaus. Vieraillessani ystävieni puutarhassa minusta tuntuu aina siltä kuin palaisin lapsuuteni kotikylään, tulee taas peruskoululaisen kesälomaolo, marjanpoimintamodus, teini-ikäisen huoleton kesäfiilis.



Maalaisromantiikka mustavalkoperiaatteella.



Polku portilta puutarhaan johtaa suoraan punaiselle mökille

Palstan erottaa muista puutarhapalstoista pensasaita ja portti, sekin on maalattu punaiseksi

Kasvimaa auringon paahteessa. Vain sipulit ja mansikat ovat jo näkyvästi tekemässä tuloaan, porkkanan, perunan  ja kurpitsojen taimet uinuvat vielä.

Ystäväni maalasi ja kunnosti vanhan kottikärryn kukkaistutukseksi. Söpö!



Koska siirtolapuutarhassa ei ole jäteveden poistoa ja juokseva vesi on vain kastelua varten, ja kun puskapissitkin ovat hankalia naapuruston takia, keksi ystäväni tämän vessainnovaation: tuoliin on sahattu reikä, ämpäri on vuorattu muovipussilla ja sisältää kissanhiekkaa! Toimii erinomaisesti, kuin oikea vessa (tosin ei tarkoitettu sille isommalle asialle).


Siirtolapuutarhapalstat vuokrataan yleensä kaupungilta ja palstat ovat samojen ihmisien omistuksessa yleensä vuosikymmenet. Palstoille saa rakentaa pienehkön mökin, joka toimii kalustevajana ja kesämökkinä. Ystäväni isovanhemmat ehtivät hoitaa palstaansa kolmetoista vuotta kunnes kolme vuotta sitten antoivat vuokrasopimuksen eteenpäin nuoremmalle polvelle. Ja näin tämä nykypäivän työväestö siis pääsee kohottamaan moraaliaan ja ruumiinkuntoaan kuin ensimmäiset siirtolapuutarhurit konsanaan kaksisataa vuotta sitten. Nytkin on ihan mahottoman moraalinen raparperikakku uunissa, joka sen valmistuttua otetaan mukaan ja tuhotaan ruumiinkuntoa silmällä pitäen ystävien kanssa heidän puutarhassaan.