Freitag, 26. April 2013

Lomajalat

Dr. Gutwill on vappuun asti lomalla! Tulossa on reportaasi aivan mahtavasta lomakohteesta. Laitan nyt jo muutaman arvoituskuvan esille, tunnistaisitko kaupungin...?

Lomajalat!






Sonntag, 21. April 2013

Kaksi miestä ja myssy

Sain tänä vuonna joululahjaksi anopilta ihanan virkatun myssyn. Lahjaa antaessaan anoppi pahoitteli, että kun ei hänellä enää ollut ommella etikettiä myssyyn. Kuulema kyseessä oli kuitenkin ehta Myboshi -myssy. Ai mikä???

Myboshi on kahden nuoren saksalaisen miehen perustama yritys, joka perustuu minun mielestäni nerokkaaseen liikeideaan. Firma pistää langat, teko-ohjeet ja virkkuukoukut hauskaan pakettiin ja myy tällaisia kaikensisältäviä tee-se-itse-pakkauksia virkkailijoille. Loppusilauksena pakkauksessa on Myboshi -logolla varustettu tekstiilietiketti, jonka voi ommella kiinni itsetehdyn myssyn kulmaan eli merkkitietoisuuskin on sellaista hakevalle mahdollistettu. Virkkuupoikien liikeidean laajakantoisuuden tajusin, kun olin ison tavaratalon leluosastolla hakemassa synttärilahjaa siskontytölleni ja huomasin, että virkkaussetit olivat todella hyvin edustettuna hyllyllä. Näillä hauskoilla paketeilla on siis Saksassa saatu lapset, nuoret ja nuorenmieliset virkkaamaan.

Värejä ja kuoseja löytyy lukemattomia, tässä esimerkki
Myboshi -myssyjen menestystarina alkaa perimätiedon (lue: internetin) mukaan vuonna 2009 kun perustajajäsenet sekä ystävät Thomas ja Felix olivat hiihdonopettajille järjestetyssä vaihdossa Japanissa. Kylminä talvi-iltoina Japanin syrjäseudulla espanjalainen hiihdonopettajakollega näytti pojille virkkauksen alkeet. Virkkausinto syttyi ja japaninmatkallaan pojat jatkoivat virkkausta ajankuluksi pitkillä junamatkoilla. Myssyjä he tehtailivat ihan omaksi ilokseen kunnes Tokiossa kaksi aussireissaajaa sitten kysyivät pojilta että "hei, makeet myssyt, paljon maksais". Niin muutaman saken jälkeen oli pian syntynyt liikeidea, jonka pojat panivat Saksaan saavuttuaan käytäntöön.  Ja koska myssy on japaniksi "boshi", syntyi samalla myös tulevalle firmalle nimi. Kun nyt itse olen joulusta alkaen osannut katsoa kanssaihmisteni päähineitä myboshisilmällä niin olen pistänyt merkille, että tee-se-itse-myssyjä on täällä monessa päässä. Anopille kiitos, mä olen in!
Virkkaajapojat ja tuottavan yrityksen pomot

Dienstag, 16. April 2013

Herttuan metsästysmaja

Saksassa asuminen on jännittävää, koska täältä löytyy monia hyvin säilyneitä historiallisia rakennuksia. Vuosisatoja sitten rakennettuihin kivirakennuksiin voi törmätä ihan huomaamattakin, ne ovat sulautuneet katukuvaan ja useat vanhat rakennukset ovat normaalissa asuinkäytössä. Tässä tarina kahdesta kulkijasta, jotka samoilivat metsässä ja sattumalta päätyivät herttuan metsästysmajaan:


Tästähän pääsee kätevästi tämän aitauksen yli... mennäänpäs tutkimaan toista puolta.



Kielletyssä metsässä kulkiessa päädyimme tällaiselle väylälle. Lähdimme seuraamaan puiden kuoriin maalattuja valkoisia merkkejä.


Päädyimme tälle tielle. Lähdimme seuraaman sitä.


Päädyimme tälle tielle. Lähdimme seuraamaan sitä ja kuulimme mutkan takaa kukon kieuntaa.
  

Kukonlaulu kuului tämän valkoisen talon pihalta. Kaksi kulkijaa tutkivat rakennusta tarkemmin.



Minne olimme päätyneet? Näyteikkunan sisällä oli koristeena kaksi kehystettyä kauriin pääkalloa, kaksi lammas koriste-esinettä, yksi käpy ja yksi kaatunut pehmo-orava.


Näyteikkunassa oli näytillä tämän kuppilan menú! Mutkan takaa ilmestynyt valkoinen rakennus olikin two-in-one: asuintalo ja kahvila-ravintola.



Tämän oven takaa löytyisi siis gastronomian alan yritys.



Vieraita ei ollut tungokseksi asti.


Pöydillä oli koristeina luonnonkukkakimppuja Elke-emännän puutarhasta. Isäntä-Henning toimi tarjoilijana ja tilasimme häneltä palat raparperikakkua sekä virvoitusjuomat (toim. huom. nimet ei muutettu!).


Odotellessa luimme ruokalistasta, että herttua Friedrich von Glücksburg rakennutti tämän talon vuonna 1750 metsästysmajakseen. Tässä rakennuksessa paikalliset metsämiehet illastivat herttuan kanssa, joivat olutta ja nauttivat saaliista. Tätä herrankartanoa kutsuttiin rakentamisesta lähtien nimellä "Jagdschloss" eli "metsästyslinna". Löysimme siis selityksen jo talon ulkopuolella bongatulle kallo- ja sarviteemalle!



 Herttuan olutkellari holvikattoineen.  Kulman takana oikealla Elke istuu lukemassa päivälehteä, Henning hyöri keittiössä. 



Ruhtinaalliset annokset raparperitorttua marenkipäällyksellä, lautasen läpimitta oli nimittäin n. 20 cm. 



Dr. Gutwill sulattelee kakkua ja syventyy vielä talon historiikkiin.


Lähtiessä otin kuvan nykyajan linnanpihasta. Miltähän metsästysmajan piha näytti vuonna 1750?



Sonntag, 14. April 2013

Sunnuntai itämeren rannalla

Tälle päivälle oli luvattu jopa +17 astetta ja kun mieskin oli vielä eilen ostanut alennusmyynnistä uudet vaelluskengät niin päätös oli selvä: me lähdemme ulos! Pitkän talven jälkeen meitä tervehti pihalla kevät.

Kuvasta löytyy myös ahkera kukkaistyöntekijä.
Ajoimme itämeren rannalle kävelylle. Parkkipaikalta vietti loiva kävelytie määränpäähämme. Tässä kohtaa näky oli vielä aika tyly kieltokyltteineen...


...mutta itse merenranta oli karussa kauneudessaan kiireetön ja kyltitön.







Säätiedouksesta huolimatta lähdin kävelylle lähes talvivermeissä. Siirtymisvaihe keväisempään pukeutumiseen ottaa aikansa. Mutta ilma oli tosiaan niin leuto, että kaulaliina lähti kättelyssä. 

Tuulivoimaa: kaksi modernia tuulimyllyä

Miesvoimaa: kaksi kalastajaa

Saimme ihailla rantataidetta ja joku hetken ikuistamista tavoitellut lapsenlapsi oli kirjoittanut suurin kirjaimin hiekkaan: "Täällä olivat Tim ja mummi".  Mummi on saksaksi "Oma".



Ylös törmälle johtivat rappuset jos toisetkin. Näillä kulmilla maanviljelijät omistavat viljelymaana pidetyt törmäiset rantatontit, mutta eivät törmien alla kulkevaa rantakaistaletta. Jotkut rappusista taisivat kylteistä päätellen johtaa suoraan viljelijän takaovelle.




Me lähdimme seuraamaan näitä viehättäviä kivirappusia ja päädyimme kylvömaalle.





Tämä on pelto merinäköalalla! Itämeri aaltoilee nimittäin 10-15 metriä alempana oikealla. Puut kasvavat törmässä ja yrittävät estää pellon pienemistä lunnonvoimien johdosta. Jatkoimme kävelyretkeä peltojen poikki ja seikkailimme hiljaisia kyläteitä pitkin. Mies bongasi tämän talon ulkoroskiksen tien vierestä ja mietti että mitenköhän noilla kun meitäkin jo joskus laiskottaa viedä roskat, vaikka matkaa on vain kerrostalon pihalle...




Eväät syötiin lopulta avomeri edessä ja aurinko takana. Lämpimän ja pilvisen päivän ainoa, puoli minuuttia kestänyt suora auringonpaiste sattui juuri meidän eväshetkeen. Ja kyllä sämpylät maistuivat kolmen tunnin vaelluksen jälkeen!




Donnerstag, 11. April 2013

Potut pottuina! Wurst wider Wurst!

En valehtelisi jos väittäisin, että minulta on vähintään sata kertaa kysytty miten olen päätynyt Saksaan asumaan. Kysyjiin on kuulunut tasapuolisesti niin kotimaanmiehiä kuin saksalaisiakin, niin tuttuja kuin tuntemattomia tällaisesta juonteenkääntestä kiinnostuneita ihmisiä. Jossain vaiheessa aloin sitten itsekin oikein miettimällä miettimään, että miten minulla tosiaan on pysyvä asuinpakka nimenomaan Saksassa. Millaisen elämän olisin rakentanut itselleni kymmenessä vuodessa Suomeen? Tähän "mitä jos" ideaan perustuvat myös monet elokuvat, jotka päällekäiskerronnalla näyttävät päähenkilön elämää, jos hän olisi ehtinytkin bussiin tai jos hissin ovi ei olisikaan ehtinyt sulkeutua.

Minun henkilökohtainen hissin oveni on maailman johtaviin fraseologian tutkijoihin germanistiikan alalla kuuluva professori Jarmo Korhonen. Jos joku kehottaisi minua kelaamaan tämän saksasekvenssin sen alkupisteeseen, päätyisin jouluun vuonna 2001. Olen lukiolainen ja jatkanut yläasteella aloitettua saksan opiskelua. Minulla on taitava ja persoonallinen saksan opettaja, joka saa lukiolaisen (joka muuten alunperin valitsi vieraaksi kieleksi ranskan, mutta ryhmä oli liian pieni) kiinnostumaan kielestä sen verran, että hän pyytää vanhemmilta joululahjaksi Akateemisessa kirjakaupassa nähtyä "Alles im Griff - homma hanskassa" saksa-suomi-idiomisanakirjaa. Kun lukion oppikirjoissa Ferdinand ja Fridolin esittelivät itseään tai tiedustelivat missä juna-asema on, tarjosi idiomisanakirja jotain paljon mielenkiintoisenpaa.

Suomalainen saattaa olla nälkäpalkalla ja naureskelee partaansa, saksalainen työskentelee voileivällä ja naureskelee nyrkkiinsä. Jossain päin Suomea on hiljaista kuin huopatehtaalla, Saksassa taas on hiljaista kuin purkkikurkkujen kylvöaikaan. Ja siinä missä suomalainen pitää luurankoa kaapissa, on saksalaisella ruumis kellarissa. Tämä Jarmo Korhosen toimittama idiomisanakirja sai minut innostumaan. Miten on asioita, joita ei voi kääntää yhdensuhdeyhteen, miten mielenkiintoista olisi päästä paremmin sisälle juuri tähän kieleen ja kulttuuriin. Kyseisestä joululahjasta lähtien olen varmasti astunut vielä lukemattomien hissinovien lävitse, esimerkiksi kun aloin miettimään minne ja miten lähteä vuodeksi Saksaan ja kun päätin sitten täällä mennä maantaina kello 20 urheiluharrastuksen sijaan harrastelijateatteriryhmään, jossa tapasin erään kivannäköisen saksalaisen, joka nyt on mieheni. Täällä olemme am heimischen Herd, kotilieden lämmössä. Ja tuo muuten on ihan suora käännös, sama suomeksi ja saksaksi.

Montag, 8. April 2013

Levykuvia

Eilisen postauksen kommenteista löytyi kysymys, että minkälaiseen uusiokäyttöön levyjen kannet ovat meillä päässeet. 

Minä seuraan tuttua strategiaa "assosiaatioilla sisustaminen" eli kuten jotkut pitävät esimerkiksi vihannesikkunaverhoja keittiössä, tulee meilläkin viehättäviä levyjen kansia esille sellaisiin paikkoihin mihin kannen aihe sopii. Tällä hetkellä levyn "Vacaciones en mallorca" kauniit tytöt rannalla tuovat väriä kylppäriin ja pitävät kumiankalle seuraa: 




Tämä venäläisiä kappaleita saksaksi laulava männävuosien iskelmätähti on muhkeine karvahattuineen niin dynaamisen näköinen kaveri, että hän päätyy kehystyksen kautta takkinaulakon viereen sävähdyttämään eteistä. Ystäväni löysi tämän levyn muutama vuosi sitten muitten vanhojen LP:ten joukosta entisen opiskelija-asuntolani ullakolta ja kuuntelimme Ivan Rebroffin iskelmiä usein asuntolan yhteiskeittiössä. Muuton yhteydessä kidnappasin Ivanin ja tämä levy muistuttaa minua monista mukavista yhteisistä illanvietoista.



Ja se voi toimia myös inkognito-blogivarusteena:



Esimerkki kiehtovista kansista on myös tämä euron levy: 



Vinyylien säilytyspaikka, kuvan reunoissa pilkahtavat myös äidin tekemät matot:




Eli tässä oli näitä kuvia yleisön pyynnöstä :)

Sonntag, 7. April 2013

Vinyyliä parkkihallissa

Saksassa en ole törmännyt kymmenen vuoden aikana yhteenkään kaupantyyppiseen pysyvään kirpputoriin, jossa tavarat olisivat looseissa ja ne maksetaan kassalla. Divareita sekä second hand -vaateliikkeitä löytyy jonkin verran, mutta ne ovat sitten sellaisia yhden ihmisen elinkeinoja tai järjestöjen  pyörittämiä. Tien tyypilliselle saksalaiselle kirpputorille löytää kaupungille kiinnitettyjä mainosjulisteita tai viikkolehden lehti-ilmoituksia seuraten. Tieto siitä, missä ja milloin seuraava kirpputori on, pitää siis hankkia itse, mutta katukuvaa piristävät kirkuvan neonkeltaiset mainosjulisteet tulevat tässä kirpputorien kuluttajia vastaan. Kirpputoreja pidetään sunnuntaisin ja melkein joka sunnuntai löytyy jostain lähistöltä kirpputori. Paikkoina ovat isojen kauppakeskusten tai ruokakauppojen parkkipaikat (talvella parkkihallit). Kaupustelutoiminnan mahdollistaa tässä tietenkin se, että saksalaist kaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Kirpputorin organisoivat kaupungin palkkalistoilla olevat kirppariyöntekijät, jotka toimivat järjestyksenvalvojina ja rahastavat aamuvarhain saapuvilta myyjiltä metrimaksun. Koska kyseessä on paikkaansa alati muuttava ulkoilmatapahtuma, myyjillä pitää olla aika joustavat kojuviritelmät. Kätevä ja suosituin vaihtoehto näyttäisivät olevan kokoontaitettavat pöydät, mutta käytettyä tavaraa myydän kyllä myös ihan ronskisti vaan auton takakontista tai tavarat pistetään maahan viltin päälle ja itse istutaan viereen retkituoliin. Mieheni ja minä koluamme mielellämme kirpputoreja. Mukaamme sattuu tosin harvemmin mitään tavaraa, olemme lähinnä kaksi kävelevää kirpputorituristia. Ihmetellään mitä kaikkea onkaan myynissä omistajalta toiselle, käyskennellään pöytärivien välissä ja tingitään verryttelyn vuoksi muutaman kerran. Poikkeuksen tähän kirpparikäytökseen muodostavat vinyylilevyt. Minä olen viehättynyt vinyylilevyihin ja etenkin niitten kansiin. Kotona on jännä kuunnella täysin tuntematonta artistia ja ajatella, että joskus tämäkin nyttemmin yleisön tietoudesta kadonnut levy oli kaupan hyllyllä uusinta uutta. Jos levyä kuunnellessa sitten huomaan että siihen on ihan hyvä syy, miksei kyseistä musiikkia enää soiteta,  niin levyn kannet saattavat silti löytää uusiokäyttöisen tiensä osaksi sisustusta.

Donnerstag, 4. April 2013

KÄÄK!

Kuten monet suomalaiset, olen minäkin innokas Aku Ankan lukija. Ehkä tämä värjäsi museokäyntiäni luonnonhistorian museossa, mutta en voinut olla näkemättä tässä näyttelykappaleessa erästä tuttua hahmoa...