Saunavaunulla Grodnoon

Pätkälomailija Dr. Gutwill palaa pelipaikalle viikon lomalta Tanskassa. Tämän vuoden lomat sumittuivat oikeastaan sattumalta niin, että olin 2 viikkoa lomalla, välillä kaki viikkoa töissä, ja sitten vielä viikon lomalla. Oikeastaan ihan hyvä järjestely, ne kaksi työviikkoa siinä välissä menivät ihan huomaamatta edellisen loman muiston ja tulevan loman odotuksen voimin. Kronologisuuden hengessä aion kuitenkin ensin tuoda Valko-Venäjän matkakertomuksen päätökseen ennen kuin Tanska saa puheenvuoron. This being said, siirtäkäämme ajatuksemme jälleen Minskin superpuhtaille kafkamaisille kaduille Leninin jykevän katseen alle. Vietimme yhteensä neljä päivää Minskissä ja jatkoimme sieltä matkaa Netochkan (luottotulkkimme, ex-toimistonaapurini ja sittemmin myötätohtoroitunut ystäväni) kotikaupunkiin Grodnoon.  

Matkan Minskistä Grodnoon kuljimme Valko-Venäjän rautatien kyydissä. Junamatka kesti lähemmäs kuutta tuntia, vaunussa oli lähemmäs sata matkustajaa ja koska avattavia ikkunoita oli vain junavaunun päissä, nousi sisälämpötila vaunussa jo heti matkan alussa yli neljäänkymmeneen asteeseen. Ei ilmanvaihtoa eikä tuuletusta, mutta senkin edestä viuhkottelua kuka milläkin. Sanomalehdet ja junaliput saivat uuden elämän viuhkoina, tosin viuhkominen minun käyttämälläni ristikkolehtimenetelmällä melkein vei enemmän voimia kuin sen aiheuttama laiha tuulentynkä toi. Meitä oli matkassa kuusi ja yksi varaamistamme paikoista oli ikkunapaikka auringonpaahteessa. Totesimme, että siinä kestää istua n. 20 minuuttia ja Dr. Gutwill nimitettiin viralliseksi vaihtoajan vartijaksi.

Välillä "vilvoittelimme" seisoskelemalla avatun ikkunan äärellä junan päädyssä, jossa asteita oli vain +31. Matkaseurueemme herätti kanssamatkustajien joukossa suurta kiinnosusta, Netochkan mukaan tällä kaukojunalla ei juuri koskaan kulje turisteja. Hellekokemus hioi matkustajia yhteen, tuli juteltua, jaettiin sämpylöitä, kerrottiin kotimaista. Tästä sosiaalisen matkustamisen hauskuudesta huolimatta olin silti niin valmis astumaan raikkaaseen ulkoilmaan meidän saavuttuamme iltayhdeksän aikaan perille, että olisin voinut suudella maata Grodnon rautatieaseman laiturilla numero yksi.

Tällä Minsk-Grodno matkalla tuli mieleen Saksassa viime vuonna esillä ollut kohu, kun eräässä ICE-junavaunussa air conditioning oli irtisanonut yhteistyön ja matkustajat joutuivat matkustamaan kesällä peräti kaksi tuntia ilman ilmanvaihtoa tässä Deutsche Bahnin junavaunussa. Seuraavalla asemalla odottikin jo sitten valmiina pelastushenkilökunta (jos vaikka nestehukka vaivaisi) ja perimätiedon mukaan jokainen matkustaja sai 200 euron korvauksen tällaisesta askeleesta teknologian takaperoisuuteen. Matkailu avartaa, minulle aukeni viimeistään tuon saunavaunun kautta, että omissa kotimaissani moni valitus on korkean tason ruikutusta.  

Grodno on Valko-Venäjän viideksi suurin kaupunki kolmen valtakunnan, Liettuan, Puolan ja Valko-Venäjän, rajalla. Ennen toista maailmansotaa Grodno kuului Puolalle ja enemmistö grodnolaisista olivat puolalaisia. Kaupungin läpi virtaa Memel -joki ja ainakin elokuussa Grodno oli Minskin jälkeen kuin keidas, rauhallinen ja vehreä kaupunki, josta löytyi mm. kaunis vanha keskusta, todella monta kirkkoa ja rentoa kesäistä markkinatunnelmaa. Netochkan teoria Minskin ja Grodnon kaupunkien tunnelman erosta oli Puolan läheisyyden vaikutus ja kasvava välimatka Valko-Venäjän itsehallitsijan päämajaan.

Me vietimme viikon Grodnossa. Asuimme alkuperäisväestoystävämme isän meille järjestämässä loma-asunnossa, kaksi huonetta + keittiö kaasuhellalla. Vietimme aikaa kaupungilla ja joen rannalla, kävimme kirkoissa, ulkona syömässä, vierailulla Netochkan perheen luona ja lauantai-illan elämys oli käynti valkovenäläisessä eliittidiskossa, hintatason suhteutuksen mukaan vastaava pääsymaksu Saksassa olisi n. 40 euroa. Sisäänkäynnillä kuljettiin metallinpaljastimen läpi ja klubi oli kyllä niin täynnä kauniita ja rohkeita ihmisiä, että me tavikset kesämekoissamme olimme kyllä ehdottomassti under-dressed kun ei tullut niitä 11 cm:n piikkikorkkareita pakattua mukaan. Tulimme yksimielisesti siihen lopputulokseen, että oli todella mielenkiintoista nähdä tämä paikallinen disko, mutta se ei ollut meidän maailmaamme. Onneksi.

Grdnosta jatkoimme matkaa junalla Varsovaan, jossa vietimme vielä ennen kotimatkaa kolme lomapäivää ja yövyimme luksushotellissa lähes kahden viikon koruttoman majailun jälkeen. Sen verran kauniita ja rohkeita olimme siis kuitenkin. Tästä Varsova -episodista tuleekin sitten tämän matkakertomuksen finaali. Sitä odotellessa alempana galleriamaisesti grodnoelämyksiä kuvina ja kuvateksteinä.

Grodno, katu linja-autoasemalle, jonne asunnoltamme oli viiden minuutin kävelymatka.

Kaupunginteatteri ja sen etualalta löytyvä hevospatsas ovat Grodnon tunnusmerkit.

Markkinatunnelmaa.

Liikenneympyrän keskellä panssari, yksi niistä jotka toisen maailmansodan lopulla vapauttivat Grodnon natsien vallasta ja aloittivat Neuvostoliiton aikakauden. Valko-Venäjän valtion virallinen itsenäisyys alkoi vuodesta 1991.

Grodnosta löytyy vanhoja puutaloja puutarhapalstoineen ja elementtikerrostalolähiöitä.

Esimakua yhdestä yhteensä kolmesta hautausmaasta, joihin tutustuimme Grodnossa. Hautausmaat olivat niin vaikuttavia, että niistä teen vielä oman bonuspostauksen.

Loma-asuntomme sisäänkäynti.

Vanha kaupunki.

Lenin paikan päällä Grodnossa kuten myös Minskissä. Minskissä ei näkynyt rentoja skeittareita eikä paljon mitään muutakaan rentoa.

Rento kesäinen tunnelma myös jokirannalla, jossa oli kiva käydä kävelyllä. Kuvan silta on kuulema suosittu kuvauspaikka hääpareille. Ystäväni Netochka ja hänen saksalainen miehensä, jota kutsumme Ilmariksi, on myös kuvattu heidän hääpäivänään samaisella sillalla.

Jokailtainen monopoli: päivän kulut ja velat tasattiin aina illalla, jokainen istui rahanippunsa kanssa keittiöön rahanjakoon. Nämä setelit ovat yhteensä n. 20 euron käsikassa.

Ostimme paikallisesta marketista vodkapullon, merkin nimi oli "Voiton maku".

Aamupala ja keittiömme kuuden hengen ruokapöytä, johon mahtui kuusi syömään kun ei ollut muita ruokalautasia kuin kahvilautaset!

Joki ja vehreyttä.

Ystäväni kotikulmat.

Meidät oli kutsuttu ystävämme lapsuudenkotiin syömään. Valkovenäläinen kotiruoka oli erittäin hyvää, saimme maistaa perunalättyjä ja suolaisia täytettyjä taikinataskuja. Ruoka maistui huomattavasti paremmalta kuin mikään, mitä olimme ulkona syödessä maistaneet. Valko-Venäjä ei minun mielestäni olisi ravintolan ystävän paras matkakohde.

Parvekkeelta kuva leikkipuistosta, jossa ystävänikin lapsena leikki. Hänen äitinsä huusi sitten parvekkeelta, milloin oli aika tulla sisään.