Keväässä eksyneet

Lauantaina olimme pyöräretkellä meille uudessa maastossa, oli metsää ja merenrantaa ja rypsipeltoja. Vähän katsottiin suuntaa kartalta mutta oikeastaan matka oli päämäärä, mentiin vain minne nenä (lue: kätkö-app) näytti.

Kymmenisen kilometrin pyörälenkki muuttui yllättäin maastopyöräilyksi kun päätimme lähteä paluumatkalle ja katsoimme, että tuostahan päästään kivasti metsätietä pitki rantatielle, jota pitkin ajelemme takaisin parkkipaikalle, johon olimme jättäneet auton. Kiva metsätie oli savimutainen metsänhuoltotie, jossa oli kraaterimaiset traktorin jäljet. Etenimme sitä jonkin matkaa pyöriä taluttaen siinä toivossa, että tie vielä paranisi. 

Kun tajusimme että toivo oli turha oltiin siinä tietenkin jo niin pitkällä että takaisin kääntyminen ei tullut enää kysymykseen. Päädyimme rantaharjua myötäilevälle metsäpolulle, jota kaatuneet puut katkoivat, siinä nosteltiin sitten pyöriä ja poisteltiin punkkeja housun lahkeista. Polku oli pyörille niin hankala, että laskeuduime harjulta rannalle ja seuraava kilometri työnnettiin pyöriä rantakivikossa. Lopuksi löytyi paikka, josta pääsimme nousemaan taas harjulle ja sen päällä avautuvalle pellolle. Anteeksi maanviljelijä, mutta siinä pisteessä oltiin jo niin eksyksissä että oli pakko ottaa linnuntie seuraavalle tielle eli suoraan kylvetyn pellon poikki. Koitimme kyllä olla mahdollisimman vähän tallomatta arvokkaita heinänalkuja. 

Ja kyllä helpotti kun pääsimme peltotielle, joka olikin yksityistie välillä pelto-sikamaatila, joten saavuimme ns. takakautta tälle maatilalle ja sujahdimme nopeasti pihan poikki vahtikoiran pelossa. Koska siinä ei kuitenkaan ollut asuintaloa vaan pelkkiä huoltorakennuksia meitä ei huomattu ja niin pääsimme viimein varsinaiselle pyörätielle.

Autolla hengähdettiin ennen kuin jatkoimme matkaa ystäviemme siirtomaapuutarhaan. Siellä juotiin kahvit, josta minä jatkoin Valko-Venäjän matkaryhmää tapaamaan.

Istuimme ulkona intialaisessa ravintolassa syömässä matkaporukkamme kanssa ja 3/5 meistä jatkoi vielä matkaa peiton kanssa kaupungin puistoon. Iltakymmenen aikaan mieheni ja minun polkumme kohtasivat jälleen, pyörät telineeseen ja nokka kohti kotia.