Janojuomista

Kävellessäni töistä kotiin mietin missä Suomi ja Saksa eroavat toisistaan. Klassinen ei-kukko-käskien-laula-pattitilanne siis. Saapuessani loskan ja lumen keskellä kerrostalomme pihaan totesin nimittäin, että kulissi olisi voinut olla vaikka Suomen Turusta, jossa olin lomalla kaksi viikkoa sitten. Asuntoon saavuttuani kaadan itselleni juotavaa Iittalan juomalasiin, äidin kutoma matto on villasukkien alla kun soitan onnittelusoiton ystävälleni Nokian kännykästä. Mariskoolissa on enää pelkkiä keksin muruja, pesen sen ja kuivaan kulhon astiapyyhkeeseen, jossa on mustikan kuvia, Suomesta sekin.

Asuntomme suomalaisten yksityiskohtien lista alkaa jo muistuttaa pienen paikkakunnan lahjatavaraliikkeen inventaariota kun silmääni pistää eräs arkipäiväinen asia, joka selvästi eroaa suomalaisten tottumuksista: saksalaiset janojuomat. Sohvapöydällä Iittalan juomalasissa on kivennäisvettä puolentoista litran muovipullosta, josta maksoin 19 senttiä plus pantin. Keskieurooppalaisten ja suomalaisten alkoholin juonnin ja alkoholin hintojen vertailu on jo loppuunkulunut aihe, mutta entäs erot janojuomissa? Täällä ei juuri juoda kraanavettä, vaikka periaattessa voisikin. Kauppareissulla ostoskärryyn pannaan henkilökohtaisesta kantovoimasta ja auton kuutiomäärästä riippuen yksi tai useampi muoviin kääritty sixpack kivennäisvesipulloja. Toinen Saksassa suosittu janojuoma on "Apfelschorle" eli kivennäisvedellä sekoitettu omenamehu. Tätä myydään valmiina, mutta jos kaupan omenasoorlit maistuvat liian vetisiltä niin monet janoiset saksalaiset ostavat omenamehun ja vissyn erikseen ja miksailevat siitä oman maun mukaan.

Harvemmin ihmisten kodeista, mutta useimpien ravintoloiden juomavalikoimasta löytyy myös lukuisia muita sekoituksia. Tarjolla on esimerkiksi appelsiinimehuschorlea, raparperimehuschorlea tai rypälemehuschorlea. Entinen työkaverini, joka ei juonut alkoholia, tilasi työtapahtumissa alkumaljaksi laajalle levinneen alkoholittoman juoman nimeltä Ki-Ba, kivennäisvedetön sekoitus kirsikka- ja banaanimehua. Jos ravintolassa tilaat juotavaksi vettä, niin tarjoilija tuo pöytään yleensä kysymättä kivennäisvettä ellei erikseen pyydetä "stilles Wasser" eli "hiljaista" vettä, ja ellei erikseen pyydetä kraanavettä niin tarjoilija tuo pöytään lähes poikkeuksetta pullotettua lähdevettä hiljaiseksi kaveriksi. Sitä pientä yksityiskohtaa, ilmaista kraanavesikannua lounasravintolan pöydässä, onkin muuten ollut yllättävän kova ikävä.

Saksalaisissa kodeissa juodaan myös maitoa janojuomana. Teutooninen teollisuusmaito on suurimmaksi osaksi täysmaitoa, jonka rasvapitoisuutena on vähintään 3,8%. Tämä maito kulkee Suomessa kansan suussa nimellä punainen maito, mutta Saksassa maitotölkkien värit eivät vaihtele rasvapitoisuuden vaan valmistajan mukaan. Saman firman maidoilla on samanväriset ulkokuoret. Useimmat maidontuottajat ovat päätyneet sinisävyiselle linjalle (tässä yhtäläisyys Suomeen), mutta on myös punaista tai vaikka vihreää. Saksalaisten markettien kylmäkaapeista löytyy myös vähärasvaista eli rasvapitoisuudeltaan puolentoista prosentin maitoa. Rasvaton maito taas ei kuulu saksalaiseen tuotevalikoimaan eikä siis kysynnän ja tarjonnan logiikan mukaan taida maistua saksalaiselle maidonjuojalle. Yksi mieheni ensimmäisistä subjektin, predikaatin ja predikatiivin sisältäneistä suomenkielisistä lauseista olikin kommentti rasvattomasta maidosta: "Se on valkoinen vesi."